Hyppää pääsisältöön

Uutiset

Rami Metsäpelto Fintrafficin varatoimitusjohtajaksi

24.11.2021
Fintraffic-konsernin varatoimitusjohtajaksi on nimitetty 22.11.2021 alkaen Rami Metsäpelto.

Datan hyödyntäminen mullistaa taloutta kuin sähkön keksiminen, mutta vaatii toimivat pelisäännöt

15.11.2021
Eri toimialoilla tuotettu data ja sen hyödyntäminen mullistavat talousjärjestelmää yhtä paljon kuin sähkön keksiminen aikanaan. Näin ennustaa Sitran yliasiamies, entinen pääministeri ja EU-komissaari Jyrki Katainen Fintrafficin tuottamassa Tietoa liikenteeseen -podcastissa.  

- Elämme murroksessa, jossa datan hyödyntäminen tulee tuomaan saman mittakaavan muutoksia kuin sähkön keksiminen. On tärkeää, että jo tämän kehitysvaiheen alussa luodaan pelisäännöt, jotka mahdollistavat innovaatioiden, kilpailun ja markkinan syntymisen, Katainen sanoo. 

Tekninen valvomo on nyt Liikenteen laadun valvomo

9.11.2021
Fintraffic on tunnistanut yhdessä Väyläviraston kanssa tarpeen rautateiden liikenteen laadun kehittämiselle. Kehityksen eteenpäin vieminen tarvitsee lähtödatan laadun parantamista, mutta myös kaikkien niiden tapausten havainnointia, jotka vaikuttavat sekä laatuun että täsmällisyyteen.

Fintrafficin tekijät: Käyttöpäivystäjä valvoo sähköradan tilaa

4.11.2021
Fintrafficissa on neljä käyttökeskusta, jotka toimivat 24/7. Mitä käyttökeskuksessa käyttöpäivystäjänä työskenteleminen on ja mitä se vaatii?

Tätä tehtävää meille valottaa käyttöpäivystäjä Jouni Mikkola. 
Marko_Forsblom_ITS_Finland_vieraskyna

Vieraskynässä Marko Forsblom: Investoimisen sietämätön vaikeus

4.11.2021
Vierasblogi, Marko Forsblom, ITS Finlandin toiminnanjohtaja