Uutiset
Liikenteen dataekosysteemille perustettu Advisory Board tiivistää yhteistyötä ja etsii uusia ajatuksia
Fintraffic hakee jatkuvasti sidosryhmiltään uusia ideoita ja ajatuksia kehittäessään toimintaansa. Innovointia ja yhteistyön tiivistämistä varten on perustettu Fintrafficin koordinoimaan liikenteen dataekosysteemiin neuvonantajien ryhmä, Advisory Board.
Blogi: ITS World 2022 – älykkään liikenteen näyteikkuna Enkelten Kaupungissa
Älyliikenteen maailmankongressi ITS World on maailman suurin yksittäinen älyliikennealan tapahtuma. Se tuo yhteen maailman johtajia, ammattilaisia, päättäjiä, tutkijoita sekä yksityissektorin edustajia. Tänä vuonna ITS World Congress 2022 järjestettiin Los Angelesissa, USA:ssa 18.9.-23.9.2022. Teemana oli “Transformation by Transportation”.
Suuri osa tämänkaltaisten tapahtumien arvosta syntyy ihmisten kohtaamisista. Kiitoksia siis kaikille niille, joiden kanssa olen saanut viikon aikana keskustella ja vaihtaa näkemyksiä.
Ohessa muutamia koottuna avainhuomioita sekä messuilta että Los Angelesin ja USA:n liikenteestä.

Työmatkapyöräily kovassa kasvussa
Polkupyörä työsuhde-etuna lisää selvästi pyöräilyn määrää työmatkaliikenteessä. Tämä ilmenee työsuhdepyöräilijöille Fintrafficissa tehdystä kyselystä. Kyselyn mukaan yli 60 prosenttia etua hyödyntävistä taittaa työmatkansa entistä useammin polkupyörällä. Moni kertoo korvanneensa syksyn aikana pyörällä erityisesti autoiluaan.
Fintrafficin raideliikenteenohjaus kehittää toimintamalliaan ja organisaatiorakennettaan
Fintrafficin raideliikenteenohjaus kehittää toimintaansa niin, että sen toimintamalli ja organisaatiorakenne jatkossa tukevat mahdollisimman hyvin strategian toteuttamista ja mahdollistavat entistä palvelulähtöisemmän toiminnan.
Liikenne työllistää sadat tuhannet - millaisia työpaikkoja ala tarjoaa tulevaisuudessa?
Millaisia ovat liikennealan tulevaisuuden näkymät ja mitä muutokset tarkoittavat liikenteen työelämälle?
Liikenne on Suomessa tällä hetkellä jättimäinen työllistäjä ja arviolta 175 000 ihmistä saa alalta palkkansa. Pelkästään henkilöliikenteessä on noin 40 000 työpaikkaa ja tavaraliikenteessä noin 50 000 työpaikkaa.