Uutiset
Fintrafficin digitaalisten palvelujen käyttö jatkoi kasvuaan 2025
Vuosi 2025 oli edelleen merkittävä kasvuvuosi digitaalisille palveluille. Käyntien määrä palveluissa kasvoi lähes 50 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Valmistauduimme myös aktiivisesti vuoden 2026 alussa voimaan tulleeseen lakiin liikenteen digitaalisista tietopalveluista. Lakimuutos toi Fintrafficille lisätehtäviä liikennetiedon jakelijana ja vahvisti rooliamme liikennetiedon solmukohtana.
Fintrafficin tieliikenteenohjauksen vuosi 2025: Jatkoimme toimintavarmuuden vahvistamista
Liikenne sujui tieverkolla verrattain hyvin, ja laajavaikutteisilta poikkeamatilanteilta vältyttiin. Keräsimme dataa ja jalostimme sitä tietovirroiksi. Dataa meille tuottivat kumppaneiden rinnalla yhteensä noin 20 000 liikenteenhallinta- sekä keli- ja säälaitettamme. Keli-, olosuhde- ja häiriötieto kulki eri viranomaisten, kuten poliisin ja pelastuksen, sekä tieliikennekeskusten välillä. Reaaliaikaista kelidataa hyödynnettiin laajasti myös teiden kunnossapidossa, jossa kelitiedon merkitys korostui erityisesti talvikaudella.
Fintrafficin raideliikenteenohjauksen vuosi 2025: Kehitimme määrätietoisesti suomalaista raideliikennettä
Vuosi 2025 merkitsi Fintrafficin raideliikenteenohjaukselle merkittäviä askeleita kohti uutta. Vuoden aikana kehitimme määrätietoisesti suomalaista raideliikennettä päämääränämme edistää turvallisuutta, sujuvuutta ja ympäristöystävällistä liikennettä sekä tehostaa toimintaa. Roolimme digitalisaation kehittäjänä ja ajurina näkyi uusien teknologioiden ja digitaalisten ratkaisujen rakentajana. Päivitimme myös toimintamme rakennetta vastaamaan paremmin tätä uutta kehitysmatkaamme.
Fintrafficin meriliikenteenohjauksen vuosi 2025: Alusliikenne pysyi sujuvana ja turvallisena koko vuoden
Euroopan turvallisuustilanteen kiristymisen myötä merenkulun toimintaympäristö on muuttunut viime vuosien aikana, erityisesti Suomenlahdella. Lukuisat GNSS-häiriöt ja Venäjän varjolaivaston toiminta edellyttävät entistä suurempaa valppautta myös Fintrafficin meriliikennekeskuksissa. Vuonna 2025 meriliikennekeskuksiemme toimintavarmuus oli hyvällä tasolla, ja liikenteenohjaus pysyi laadukkaana ja sopimusten mukaisena.
Fintrafficin lennonvarmistuksen vuosi 2025: Lentoliikenne varmisti tehokkaasti Suomen saavutettavuuden
Lennonvarmistuspalvelua tarjottiin lähes 220 000 lennolle ja Helsinki-Vantaalla lähes 158 000 nousulle ja laskulle. Suomen yli lentävien lentojen määrä laski noin 55 600 lentoon, kun kiinalaiset lentoyhtiöt vähensivät lentämistään Suomen ilmatilassa.
Fintrafficin vuosi 2025: turvallisuus ja sujuvuus keskiössä epävakaassa maailmantilanteessa
Vuosi 2025 toi liikenteelle useita haasteita, kuten epävakaan maailmanpoliittisen tilanteen, vaihtelevat sääolot ja lukuisia häiriötilanteita. Näissä oloissa Fintrafficin keskeinen tehtävä – liikenteen turvallisuuden, sujuvuuden ja toimintavarmuuden varmistaminen kaikissa liikennemuodoissa – korostui. Suomen liikennejärjestelmän toiminnalle kriittisten liikenteenohjauspalveluiden toimintavarmuus ja laatu maalla, merellä ja ilmassa pysyi korkeana koko vuoden.
Älä jää liikennekaaoksen armoille – lataa Fintraffic Mobiili avuksi
Aamukahvi tippuu ja kello tikittää. Raotan sälekaihdinta ja säikähdän yön aikana satanutta lumimäärää. Ei auta, tärkeä työasia edellyttää auton kaivamista iglusta. Siihen tuhraantuu jo monta arvokasta minuuttia. Onkohan tiet jo ehditty auraamaan? Kumpi reittivalinnoista on tänään ruuhkaisempi? Onko lumipyry aiheuttanut onnettomuuksia? Miten ajokeli muuttuu päivän aikana? Nämä ja muut matkaan vaikuttavat asiat kannattaa tarkastaa Fintraffic Mobiili -sovelluksesta ennen lähtöä. Säästät loppupeleissä arvokkaita minuutteja ja pääset sujuvasti perille.
Fintraffic Mobiili päivittyi: saat liikennetiedotteet juuri sieltä mistä haluat
Fintraffic Mobiili -sovellus kokoaa ajantasaisen liikennetiedon yhteen näkymään. Uusimmassa versiossa on kehitetty ilmoitusten tilaamista ja lisätty jakomahdollisuus liikennetiedotteille. Nyt saat ilmoitukset juuri sieltä, mistä haluat.
Fintraffic Mobiili ylitti 100 000 käyttäjän rajan – sovellus tarjoaa reaaliaikaista liikennetietoa koko Suomesta entistä kattavammin
Yli 100 000 lataajaa on ottanut käyttöön ilmaisen Fintraffic Mobiili -sovelluksen, joka tarjoaa reaaliaikaiset tiedot maanteiltä ja rautatieliikenteestä. Juuri julkaistu uusin versio tuo sovellukseen runsaasti lisää toimintoja. Käyttäjät voivat nyt seurata tiesääasemien ajantasaisia kelitietoja ja ennusteita, maanteiden muuttuvia nopeusrajoituksia ja opasteita sekä tilapäisiä painorajoituksia.
Junailetko vappuna? Lataa Fintraffic Mobiili mukaan
Vappumenoihin kannattaa ottaa ylioppilaslakin ja piknik-eväiden lisäksi Fintraffic Mobiili. Sovelluksesta löytyvät kaikkien rautatieasemien aikataulut reaaliajassa. Lisäksi käyttäjä voi tarkastella yksittäisen junan liikettä karttanäkymässä, jossa junan sijainti ja mahdolliset myöhästymiset näkyvät tarkasti. Sovelluksen data saadaan raideliikenteen ohjausjärjestelmistä, joten tieto on luotettavaa ja aina ajan tasalla.
Älä jää myräkän armoille – lataa tämä sovellus avuksi tie- ja junaliikenteeseen
Suomeen on saapunut lumisadealue, joka tuo runsaasti lunta eri puolille maata. Fintrafficin kehittämä sovellus tarjoaa apua vaikeassa kelissä liikkuville. Fintraffic Mobiili hyödyntää reaaliaikaista dataa suoraan Fintrafficin liikennekeskuksista, joten se tarjoaa aina ajantasaisen tiedon liikennetilanteesta. Käyttäjät saavat sovelluksesta myös tietoa ajoreitin liikennetilanteesta ja keliolosuhteista. Sovelluksesta voi myös tilata automaattiset push-viestit liikenteen eri häiriöistä ja varoituksista.
Palkittu Fintraffic Mobiili -sovellus opastaa reitilläsi uuden ominaisuuden avulla
Suomen paras asiakasteko 2024 -palkinnon voittanut Fintraffic Mobiili tarjoaa nyt liikenteessä matkaavien käyttöön uuden, matkan suunnittelua helpottavan ajoreittitoiminnon. Uuden reittihaun avulla käyttäjät voivat tarkastella oman reitin varrella olevia kelikameroita, tietöitä, ruuhkatilanteita sekä seurata talvikeleillä maanteiden auraustilannetta.
Fintraffic Mobiili voitti Suomen paras asiakasteko 2024 -palkinnon
Asiakaskokemuksen ammattilaisverkosto CXPA Finland palkitsi Fintraffic Mobiili -sovelluksen vuoden parhaana asiakastekona Suomessa. Sovellus tuo tienkäyttäjille ja raideliikenteessä matkustaville mobiililaitteisiin reaaliaikaiset liikennetiedot Suomen maanteiltä ja rautateiltä.
Miten Fintraffic Mobiili auttaa tavallista työmatkailijaa? Sairaanhoitajana työskentelevä Sanna käyttää sovellusta päivittäin
Fintraffic Mobiili -sovellus tarjoaa tienkäyttäjille mobiililaitteisiin reaaliaikaiset liikennetiedot Suomen maanteiltä ja rautatieliikenteestä. Sovelluksessa on käytössä push-ilmoitukset, joiden avulla käyttäjä saa välittömästi puhelimensa ruudulle tietoa, kun lähialueen liikenteessä sattuu häiriö.