Hyppää pääsisältöön

Uutiset

Fintrafficin digitaalisten palvelujen käyttö jatkoi kasvuaan 2025

7.4.2026
Vuosi 2025 oli edelleen merkittävä kasvuvuosi digitaalisille palveluille. Käyntien määrä palveluissa kasvoi lähes 50 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Valmistauduimme myös aktiivisesti vuoden 2026 alussa voimaan tulleeseen lakiin liikenteen digitaalisista tietopalveluista. Lakimuutos toi Fintrafficille lisätehtäviä liikennetiedon jakelijana ja vahvisti rooliamme liikennetiedon solmukohtana.

Fintrafficin tieliikenteenohjauksen vuosi 2025: Jatkoimme toimintavarmuuden vahvistamista

7.4.2026
Liikenne sujui tieverkolla verrattain hyvin, ja laaja­vaikutteisilta poikkeamatilanteilta vältyttiin. Keräsimme dataa ja jalostimme sitä tietovirroiksi. Dataa meille tuottivat kumppaneiden rinnalla yhteensä noin 20 000 liikenteenhallinta- sekä keli- ja säälaitettamme. Keli-, olosuhde- ja häiriötieto kulki eri viranomaisten, kuten poliisin ja pelastuksen, sekä tieliikennekeskusten välillä. Reaaliaikaista kelidataa hyödynnettiin laajasti myös teiden kunnossapidossa, jossa kelitiedon merkitys korostui erityisesti talvikaudella.

Fintrafficin raideliikenteenohjauksen vuosi 2025: Kehitimme määrätietoisesti suomalaista raideliikennettä

7.4.2026
Vuosi 2025 merkitsi Fintrafficin raideliikenteenohjaukselle merkittäviä askeleita kohti uutta. Vuoden aikana kehitimme määrätietoisesti suomalaista raideliikennettä päämääränämme edistää turvallisuutta, sujuvuutta ja ympäristöystävällistä liikennettä sekä tehostaa toimintaa. Roolimme digitalisaation kehittäjänä ja ajurina näkyi uusien teknologioiden ja digitaalisten ratkaisujen rakentajana. Päivitimme myös toimintamme rakennetta vastaamaan paremmin tätä uutta kehitysmatkaamme.

Fintrafficin meriliikenteenohjauksen vuosi 2025: Alusliikenne pysyi sujuvana ja turvallisena koko vuoden

7.4.2026
Euroopan turvallisuustilanteen kiristymisen myötä merenkulun toimintaympäristö on muuttunut viime vuosien aikana, erityisesti Suomenlahdella. Lukuisat GNSS-häiriöt ja Venäjän varjolaivaston toiminta edellyttävät entistä suurempaa valppautta myös Fintrafficin meriliikennekeskuksissa. Vuonna 2025 meriliikennekeskuksiemme toimintavarmuus oli hyvällä tasolla, ja liikenteenohjaus pysyi laadukkaana ja sopimusten mukaisena.

Fintrafficin lennonvarmistuksen vuosi 2025: Lentoliikenne varmisti tehokkaasti Suomen saavutettavuuden

7.4.2026
Lennonvarmistuspalvelua tarjottiin lähes 220 000 lennolle ja Helsinki-Vantaalla lähes 158 000 nousulle ja laskulle. Suomen yli lentävien lentojen määrä laski noin 55 600 lentoon, kun kiinalaiset lentoyhtiöt vähensivät lentämistään Suomen ilmatilassa.

Fintrafficin vuosi 2025: turvallisuus ja sujuvuus keskiössä epävakaassa maailmantilanteessa

1.4.2026
Vuosi 2025 toi liikenteelle useita haasteita, kuten epävakaan maailmanpoliittisen tilanteen, vaihtelevat sääolot ja lukuisia häiriötilanteita. Näissä oloissa Fintrafficin keskeinen tehtävä – liikenteen turvallisuuden, sujuvuuden ja toimintavarmuuden varmistaminen kaikissa liikennemuodoissa – korostui. Suomen liikennejärjestelmän toiminnalle kriittisten liikenteenohjauspalveluiden toimintavarmuus ja laatu maalla, merellä ja ilmassa pysyi korkeana koko vuoden.
Tieliikenteenohjaus

Ennakoiva liikenteenohjaus vähentää päästöjä teillä ja ilmassa

27.3.2026
Liikenteen päästöihin vaikutetaan myös siellä, missä liikenne pidetään liikkeessä. Fintraffic vähentää päästöjä ohjaamalla tieliikennettä sujuvammaksi ennakoivan häiriötiedotuksen ja nopeusohjauksen avulla sekä sovittamalla lentojen reitit ja laskeutumiset niin, että turha odottelu ja kiihdyttely jäävät mahdollisimman vähäisiksi.

Pakkanen kiristyy ja talvi koettelee – näin Fintraffic varmistaa liikenteen sujuvuuden talviolosuhteissa

3.2.2026
Fintrafficin liikenteenohjauskeskuksissa seurataan liikenteen tilannetta ympäri vuorokauden. Ennakoiva työ, ajantasainen tilannekuva ja tiivis yhteistyö eri toimijoiden kanssa varmistavat, että liikenne toimii myös vaikeissa olosuhteissa.

Älä jää liikennekaaoksen armoille – lataa Fintraffic Mobiili avuksi

28.1.2026
Aamukahvi tippuu ja kello tikittää. Raotan sälekaihdinta ja säikähdän yön aikana satanutta lumimäärää. Ei auta, tärkeä työasia edellyttää auton kaivamista iglusta. Siihen tuhraantuu jo monta arvokasta minuuttia. Onkohan tiet jo ehditty auraamaan? Kumpi reittivalinnoista on tänään ruuhkaisempi? Onko lumipyry aiheuttanut onnettomuuksia? Miten ajokeli muuttuu päivän aikana? Nämä ja muut matkaan vaikuttavat asiat kannattaa tarkastaa Fintraffic Mobiili -sovelluksesta ennen lähtöä. Säästät loppupeleissä arvokkaita minuutteja ja pääset sujuvasti perille.

Liikenne vilkastui loppuvuonna – raide- ja tieliikenne maltillisessa kasvussa, digipalvelut ennätystahdissa

21.1.2026
Junaliikenne ja maantieliikenne vilkastuivat loppuvuonna Suomessa. Lähijunien ja kaukoliikenteen matkustajamäärät kasvoivat, ja myös henkilö- ja pakettiautojen määrä maanteillä nousi edellisvuoteen verrattuna. Suomen ilmatilan yli lentäviä lentokoneita on sen sijaan historiallisen vähän. Samaan aikaan Fintrafficin digipalveluiden käyttö kasvoi lähes 30 prosenttia, ja Fintraffic Mobiili -sovellus rikkoi 130 000 latauksen rajan.

Fintraffic Mobiili päivittyi: saat liikennetiedotteet juuri sieltä mistä haluat

22.12.2025
Fintraffic Mobiili -sovellus kokoaa ajantasaisen liikennetiedon yhteen näkymään. Uusimmassa versiossa on kehitetty ilmoitusten tilaamista ja lisätty jakomahdollisuus liikennetiedotteille. Nyt saat ilmoitukset juuri sieltä, mistä haluat.

Fintrafficin ja Väyläviraston strateginen kumppanuus pitää Suomen liikkeessä

9.12.2025
Väyläviraston ja Fintrafficin yhteistyö muodostaa yhden suomalaisen liikennejärjestelmän tärkeimmistä selkärangoista. Kumppanuus varmistaa sujuvan, turvallisen ja tehokkaan liikkumisen teillä, raiteilla ja merellä. Samalla se tuottaa merkittävää lisäarvoa koko yhteiskunnalle.
Lennonjohtaja tornissa

Lennonvarmistuksen strategia vuodelle 2026: Päätavoitteena ilmaliikenteen hallinnan tuottaminen ja kehitys

2.12.2025
Fintrafficin lennonvarmistuksen tavoitteet vuodelle 2026 keskittyvät lainsäädännön asettamien vaatimusten toteuttamiseen, ilmailun digitalisaation edistämiseen sekä henkilöstön hyvinvoinnin ja osaamisen varmistamiseen.