Uutiset
Fintrafficin tekijät: Kurkistus tieliikennekeskuksen arkeen - haastattelussa pitkän linjan ammattilainen Risto Nurminen
Suomen maanteillä ajetaan vuosittain yli 36 miljardia kilometriä. Meidän tavallisten autoilijoiden lisäksi maanteillä liikkuu leijonanosa Suomen tavarakuljetuksista. Jotta liikenne maanteillämme saadaan sujumaan mahdollisimman turvallisesti Fintrafficin tieliikennekeskukset toimivat ympärivuorokautisesti vuoden jokaisena päivänä. Onkin aika kurkistaa mitä kaikkea tieliikennekeskuksessa tehdään, ja millainen on se tyypillinen päivä liikenteen ytimessä. Haastattelussa liikenneoperaattori Risto Nurminen, jolla on alalta jo lähemmäs 40 vuoden työkokemus.
Urapolkuja: Gustav Juslin – alanvaihto lennonvarmistukseen poikkeuksellisena aikana
Millaista on lennonvarmistuksen suunnittelupäällikön työ?
Hanna Hautasen kandityö: Vastuullisuus on tulevaisuuden turvaamista
Fintrafficin raideliikenteenohjauksen vuoropäällikkö Hanna Hautanen päätti lähteä reilun parinkymmenen työvuoden jälkeen takaisin koulunpenkille opiskelemaan kauppatieteitä. Vastuullisuus vei Hannan mukanaan opintojen aikana, ja kauppatieteiden kandidaatintyö syntyi aiheesta Vastuullisuuden merkitys valtio-omisteisessa yhtiössä. Mitä valtion yhtiö hyötyy vastuullisuustyöstä? Miksi vastuullisuus pitäisi juurruttaa osaksi ihan jokaisen ajattelua ja tapaa tehdä töitä
Fintraffic valmistautuu uuden CSRD-direktiivin käyttöönottoon: ”Merkittävä etu sekä toiminnallemme että vastuullisuustyöllemme”
Viime syyskuussa voimaan tullut Euroopan Unionin uusi CSRD-direktiivi (Corporate Sustainability Reporting Directive) asettaa entistä tiukempia vaatimuksia yritysten vastuullisuusraportoinnille. Tämä näkyy myös Fintrafficin toiminnassa, jossa uusien vaatimusten mukainen datan keräys käynnistyy vuonna 2025. Ensimmäinen CSRD-direktiivin täyttävä raportti on määrä julkaista seuraavana vuonna.
Fintraffic juhlistaa tänäkin vuonna Suomen luontoa – näin tuemme maatamme kohti ympäristöystävällisempää liikennettä
Vuonna 2017 Suomesta tuli maailman ensimmäinen maa, joka liputti virallisesti luontonsa kunniaksi. Me kaikki voimme osaltamme vaikuttaa siihen, millaisen jalanjäljen Suomen luontoon jätämme. Siksi myös Fintraffic pienentää määrätietoisesti palveluillaan niin Suomen luonnonpäivänä 31.8. kuin vuoden kaikkina muinakin päivinä liikenteen haittavaikutuksia ympäristöön.
Blogi: Junaliikenteen kilpailukykyä uhkaa vanhentunut järjestelmä – Digirata vastaus haasteisiin
Digirata-hankkeen tarkoituksena on uusia vanhentunut kulunvalvontajärjestelmä kokonaan ja siirtyä radioverkkopohjaiseen kulunvalvontajärjestelmään.
Fintrafficin suuri liikennekysely: ympäristö- ja turvallisuusnäkökulmat ohjanneet tänäkin vuonna vahvasti autoilijoiden toimintaa
Ympäristö- ja turvallisuusteot ovat tärkeitä suomalaisille autoilijoille: Selvä enemmistö pyrkii huomioimaan ympäristökysymykset omissa liikennetottumuksissaan ajon aikana, mutta myös kulkupelinsä valinnassa. Suosituimpia ympäristötekoja liikenteessä ovat turhan ajamisen välttäminen sekä taloudellinen ajaminen.
Valmistumisen jälkeen heti töihin: Fintraffic sai 20 uutta raideliikenneohjaajaa
Millainen on raideliikenneohjaajan koulutus? Kuinka pitkään raideliikenneohjaajan koulutus kestää ja entä mitä se pitää sisällään?
Fintrafficin raideliikenteenohjauksessa uudistetaan rautatiealaa – rautatiejärjestelmän kehityskokonaisuus tuo yhteen neljä tärkeää kehittämistyön osa-aluetta
Fintrafficin raideliikenteenohjauksella on merkittävä rooli koko rautatiealan uudistamisessa, jossa tavoitteellinen kehitystyö on keskeisessä osassa. Tätä kehittämistyötä varten on perustettu yhtiön tieto-, muotoilu-, arkkitehtuuri- sekä vaatimustenhallinta, prosessit ja ohjeet (VPO) -tiimit yhdistävä, rautatiejärjestelmän kehityskokonaisuudesta vastaava tiimi, jossa kehitystyötä tehdään pitkäjänteisesti kohti tulevaisuuden tehokkaampaa ja turvallisempaa raideliikennettä. Millaista kehittämistyötä tiimissä tehdään käytännössä? Millainen joukko asiantuntijoita rautatiealan uudistamisen parissa työskentelee?
15 georgialaista lennonjohtajaopiskelijaa valmistui Fintrafficin Avia Collegesta
Viiden kuukauden intensiivisen koulutusjakson jälkeen georgialaiset lennonjohtajaopiskelijat ovat suorittaneet opintonsa Fintrafficin Avia Collegessa. Yhteistyö Georgian lennonvarmistuspalveluja tarjoavan Sakaeronavigatsia LTD:n, ja Fintrafficin välillä on ollut ensimmäinen laatuaan ja sujunut loistavasti.
KÄYTTÖKESKUS TUTUKSI: #näytämmesuuntaa toiminnan ja järjestelmien kehityksellä
Fintrafficin käyttökeskus on koko Suomen sähköradan toiminnan ytimessä ja tekee yhteistyötä käytännössä kaikkien sähköradan parissa toimivien tahojen kanssa. Tämän myötä käyttökeskus kytkeytyy välillisesti myös lähes kaikkiin sähkörataan liittyviin kehittämishankkeisiin. Millainen rooli käyttökeskuksella on näissä hankkeissa? Millä eri tavoilla käyttöpäivystäjien osaamista ylläpidetään? Kuinka käyttökeskuksen toimintamalleja ja järjestelmiä kehitetään sisäisesti?
Pitkästä työkokemuksesta hyötyvät kaikki – miltä Fintraffic näyttää yli 50-vuotiaan naisen silmin?
Viime aikoina yhteiskunnallista keskustelua ovat herättäneet yli viisikymppiset naiset työelämässä. Myös Fintrafficista löytyy näitä pitkän linjan ammattilaisia, joiden vuosikymmenten kokemus tuo etuja koko yhtiölle. Yksi heistä on johdon assistentti Nina Kolehmainen, joka on tuttu näky Fintrafficissa jo yli vuosikymmenen ajalta. Kuinka johdon assistentin työ on vuosien aikana muuttunut? Millainen työyhteisö Fintraffic on yli viisikymppisen naisen näkökulmasta? Mitkä asiat Nina kokee ikää merkityksellisemmiksi asioiksi työelämässä?
URAPOLKUJA: Hannu Valtonen – 40 vuotta teknisessä lennonvarmistuksessa
Hannu Valtosen uraa teknisessä lennonvarmistuksessa on vaikeaa tiivistää, sillä 40 vuotta kestäneeseen uraan on mahtunut niin paljon erilaisia työtehtäviä, vastuualueita, organisaatiomuutoksia ja maailman mullistuksia. Hannun tuoreessa muistissa ovat muun muassa lentoliikenteen 1980-luvun lopun hurja nousukausi, mutta myös sen jälkeinen 1990-luvun lama ja syöksykierre.