Hyppää pääsisältöön

Uutiset

Ekosysteemiblogin kuvituskuva

Blogi: Miten hyvä B2B-ekosysteemi toimii ja miten sitä johdetaan?

27.1.2022
Aidossa ekosysteemissä yritykset luovat yhdessä arvoa enemmän kuin yksin toimiessaan. Mitä enemmän toimijoita tällaisessa ekosysteemissä on, sitä enemmän arvoa tuotetaan. Siinä on hyödyn kierre. Näin myös erottaa aidon ekosysteemin yksinkertaisemmasta alihankintaketjusta, jossa harvoin on tällaista toisiaan hyödyttävää monimutkaista verkottumista.

Valtakunnallinen matka.fi-reittiopas on uudistunut – käytettävyys ja saavutettavuus paranivat

19.1.2022
Valtakunnallisen opas.matka.fi-reittioppaan käyttöliittymää on päivitetty. Päivityksessä on otettu huomioon erityisesti palvelun digitaalinen saatavuus ja reittihakuun on tehty parannuksia.

Liikenteen dataekosysteemin työ hyvässä vauhdissa ensimmäisen vuoden jälkeen

8.12.2021
Ensimmäisenä liikenteen dataekosysteemin toimintavuotena on päästy jo tärkeitä askeleita eteenpäin.

Save the date: Varaa liikenteen digitalisaatioasteen nostamiselle aikaa 9.2.

8.12.2021
Mitä uudenvuoden lupauksia voimme tehdä liikenteen digitalisaatioasteen nostamiseksi? Varaa kalenteristasi keskiviikko 9.2. klo 13-15 ja tule kuulolle.

Blogi: Data ei ole öljyä, se on lantaa

2.12.2021
Datan vertailu öljyyn ontuu – tai ainakin pitäisi ymmärtää, että data on kuin raakaöljyä. Öljy on jalostunut maan sisällä kymmenien tuhansien vuosien aikana, sitä ei juurikaan tule lisää, vaikka uusia paikkoja kai edelleen löydetään. Dataa taas kertyy vuosi vuodelta enemmän.
Hampuri ITS World Congress

Blogi: Korona ei peruuttanut älyliikenteen suurtapahtumaa, mutta liikkumisen palvelukehitystä se on hidastanut

21.10.2021
Maailman suurin älyliikenteen ja liikenteen digitalisoinnin tapahtuma, ITS World Congress, järjestettiin 11.-15.10. Hampurissa.  Viikon aikana tapahtumaan osallistui noin 13 000 kävijää. Vaikka korona ei enää estänyt suurtapahtuman järjestämistä, alan kehitystä pandemia on kuitenkin jossain määrin jarruttanut.  Digitalisaation edistäminen ei etene yhdellä jättiloikalla, ennemmin tasaisen varmoina askelina eri puolilla globaalia liikenneverkkoa.  

Fintrafficin järjestämä Developer Day kiinnosti ja tuotti arvokkaita ajatuksia palvelukehitykseen

1.9.2021
Fintrafficin 26.8. järjestämä Developer Day keräsi langoille yli 140 rajapinnoista ja liikennepalvelujen kehittämisestä kiinnostunutta kuulijaa. Iso kiitos osallistujille mielenkiinnosta ja arvokkaista kehitysajatuksista. Jos et päässyt kuulolle, voit katsoa tallenteen ja tutustua esitysmateriaaleihin.

Developer Day 26. elokuuta: Tervetuloa kuulemaan rajapintojen mahdollisuuksista ja antamaan palautetta

16.8.2021
Tiesitkö, että Fintrafficin ylläpitämään Digitraffic-palveluun tehdään noin 10 miljoonaa rajapintakutsua päivässä? Tämä avaa kehittäjille mielenkiintoisia mahdollisuuksia.

Uusi sovellus helpottaa ammattikuljettajien arkea joukkoistetun datan avulla

20.7.2021
Oletko koskaan pelannut kesälomareissun matkatekemisenä peliä, jossa lasketaan, montako rekkaa matkalla tulee vastaan? Rekat, ajoneuvoyhdistelmät ja erilaiset kuljetukset ovat tuttu näky Suomen maanteillä ympäri vuorokauden, sillä tavaraliikenteestämme peräti 63 % kulkee kumipyörillä. Sen lisäksi, että maanteillä kulkeva tavaraliikenne on tärkeä osa maailmantaloutta, on sillä vaikutusta koko tieliikenteen sujuvuuteen ja turvallisuuteen.

Uutta voimaa liikennepalveluiden kehitykseen: Liikenne- ja liikkumistietojen kokonaisuudesta tuli entistä kattavampi

26.5.2021
Fintraffic tarjoaa jatkossa Suomessa toimiville liikennealan kehittäjille ja loppukäyttäjille entistä kattavammin liikenne- ja liikkumistietoja.

Blogi: Kansainvälisen liikennemarkkinan kasvuun kannattaa tarttua

25.5.2021
Kun soitat matkapuhelimella maasta toiseen, yhteys toimii sujuvasti. Helppoa on myös rahan siirtäminen yhdessä pankissa olevalta tililtä toisessa pankissa olevalle tilille.

Reilua datataloutta liikenteeseen: lähes 100 organisaatiota rakentamassa dataan pohjautuvia palvelukonsepteja ja yhteisiä pelisääntöjä

20.5.2021
Tulevaisuuden liikennejärjestelmän ja uusien liikenneratkaisuiden rakentamiseen tarvitaan koko alan yhteistyötä ja reiluja pelisääntöjä. Fintrafficin koolle kutsuman ekosysteemityön tavoitteena on luoda liikennealalle uutta kasvua tarjoamalla kotimaisille ja kansainvälisille markkinoille matka- ja logistiikkaketjuja parantavia digitaalisia yhteisratkaisuja.

Blogi: Miten digitalisaatio muuttaa liikennettä?

15.4.2021
Suomen hallitus on julkaissut tänään (15.4.2021) valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman. Koskaan aiemmin liikenteestä ei ole tehty yhtä laajasti 12 vuoden päähän ulottuvaa suunnitelmaa. Tästä isot pisteet!