Uutiset
Liikenteen dataekosysteemille perustettu Advisory Board tiivistää yhteistyötä ja etsii uusia ajatuksia
Fintraffic hakee jatkuvasti sidosryhmiltään uusia ideoita ja ajatuksia kehittäessään toimintaansa. Innovointia ja yhteistyön tiivistämistä varten on perustettu Fintrafficin koordinoimaan liikenteen dataekosysteemiin neuvonantajien ryhmä, Advisory Board.
Blogi: ITS World 2022 – älykkään liikenteen näyteikkuna Enkelten Kaupungissa
Älyliikenteen maailmankongressi ITS World on maailman suurin yksittäinen älyliikennealan tapahtuma. Se tuo yhteen maailman johtajia, ammattilaisia, päättäjiä, tutkijoita sekä yksityissektorin edustajia. Tänä vuonna ITS World Congress 2022 järjestettiin Los Angelesissa, USA:ssa 18.9.-23.9.2022. Teemana oli “Transformation by Transportation”.
Suuri osa tämänkaltaisten tapahtumien arvosta syntyy ihmisten kohtaamisista. Kiitoksia siis kaikille niille, joiden kanssa olen saanut viikon aikana keskustella ja vaihtaa näkemyksiä.
Ohessa muutamia koottuna avainhuomioita sekä messuilta että Los Angelesin ja USA:n liikenteestä.
Suuri osa tämänkaltaisten tapahtumien arvosta syntyy ihmisten kohtaamisista. Kiitoksia siis kaikille niille, joiden kanssa olen saanut viikon aikana keskustella ja vaihtaa näkemyksiä.
Ohessa muutamia koottuna avainhuomioita sekä messuilta että Los Angelesin ja USA:n liikenteestä.
Liikenteessä syntyvää hävikkiä on pakko vähentää
Suomella on erinomaiset lähtökohdat lunastaa paikkansa liikkumisen yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisijana.
Tavaroiden dronekuljetuksia voidaan nähdä taivaalla jo kahden vuoden kuluttua – mitä dronepalveluiden toteutuminen vielä vaatii?
Miltä kuulostaisi, jos tilaamasi paketin toimittaisi tulevaisuudessa ihmisen sijaan pihallesi laskeutuva miehittämätön ilmailualus eli drone? Fintrafficin lennonvarmistus on ollut ja tulee olemaan aktiivisesti osana kansainvälisiä ja kansallisia hankkeita, joissa etsitään keinoja miehitettyjen ja miehittämättömien alusten turvalliseen toimintaan rinta rinnan samassa ilmatilassa. Miltä dronepalveluiden tulevaisuus näyttää Suomessa? Mitä askeleita on vielä otettava, jotta dronekuljetukset voivat lentää turvallisesti muun lentoliikenteen seassa?
Tiedon avulla perille sujuvasti ja turvallisesti
Vielä kymmenisen vuotta sitten ajo-ohjeiden tulostaminen paperille oli arkipäivää. Nyt lähes jokaisesta autosta löytyy navigaattori tai älypuhelin, joiden karttasovellukset opastavat autoilijan perille asti. Samalla liikenneturvallisuus on parantunut, kun tarve esimerkiksi riskialttiille u-käännöksille on vähentynyt.
Liikenteen tulevaisuutta rakennetaan – tervetuloa mukaan Fintrafficin tilaisuuksiin keskustelemaan
Ihmiset ja tavarat ovat aina liikkuneet paikasta toiseen. Tämä on luonut työtä, vaurautta ja iloa. Nyt liikenne on isoimmassa murroksessaan vuosikymmeniin. On leikattava päästöjä ja kustannuksia sekä parannettava palveluita matkustamisessa ja kuljettamisessa. Koska kotitalouksien ja yritysten varoista kymmeniä miljardeja euroja kuluu vuosittain liikenteeseen, asia koskettaa meistä jokaista.
Blogi: Hymistellen maton alle
90-luvun telemarkkina-alan vallankumous ei helposti unohdu. Nimitän tuota murrosta vallankumoukseksi, koska sitä se nimenomaan oli: kokonaisvaltainen mullistus, jossa vanha korvataan murehtimatta uudella.
Kyselyn tulos: polttoaineiden kallistuminen vähentää kesälomamatkoja
Suomalaiset sanovat vähentäneensä alkuvuonna autoilua kalliin polttoaineen vuoksi. Entistä useampi perhe aikoo myös karsia kesälomamatkojaan tänä kesänä. Asia ilmenee liikenteenohjausyhtiö Fintrafficin Taloustutkimuksella teettämästä kyselystä, jossa selvitettiin polttoaineen hinnan nousun vaikutuksia liikenteeseen.
Pandemia hiljensi liikenteen, mutta miten liikutaan nyt?
Kesän alussa tieliikennemäärät lähestyivät jo samoja lukuja kuin ennen koronapandemiaa. Toukokuun aikana tieliikennettä oli jopa hetkellisesti enemmän kuin vuonna 2019. Junaliikenteen osalta ei olla päästy vielä samoihin lukemiin kuin aikana ennen pandemiaa, mutta selkeää elpymistä on havaittavissa. Lentoliikenne puolestaan toipuu hitaammin, mutta ennustettavissa on, että senkin osalta elpyminen tapahtuisi vuoden loppuun mennessä.
Liikenteen dataekosysteemin yhteinen sääntökirja keskeisessä osassa kriisien ratkomisessa ja asiakaskokemuksen kehittämisessä
Perjantaina 27.5.2022 oli syytä juhlaan, kun liikenteen dataekosysteemin toimijat saivat käyttöön yhteisen, palvelukehitystä vauhdittavan datan jakamisen sääntökirjan. Yhteinen sääntökirja on odotettu etappi työryhmissä jo nyt hienoa työtä tehneille 140 toimijalle.
Liikennealan palvelukehitys saa uutta vauhtia kriittisellä hetkellä - toimijat sopivat datan yhteisistä pelisäännöistä
Liikenteen palveluiden parantaminen yrityksille ja kotitalouksille vauhdittuu, kun alan toimijat ottavat käyttöön kaikille avoimen sääntökirjan. Tavoitteena on edistää alan palvelukehitystä niin tavarakuljetuksissa kuin henkilöliikenteessä helpottamalla muun muassa datan jakamista. Näin liikenneala seuraa vähitellen pankki- ja telekommunikaatioaloja, jotka ovat jo pitkään tarjonneet yhteen toimivia palveluita asiakkailleen.
Digitransit tutuksi - Reittioppaat hyötykäyttöön!
HSL, LMJ ja Fintraffic järjestävät keskiviikkona 25.5. klo 9-10 Digitransit-tutuksi tilaisuuden, jonka aikana kerrotaan ajankohtaisia kuulumisia kaupunkien ja valtakunnallisen Reittioppaan kehittämisestä ja käytöstä.
Lisäksi tilaisuudessa luodaan katsetta tulevaan ja esitellään uusia kehitteillä olevia tai jo käyttöönotettuja toiminnallisuuksia. Tilaisuudessa on varattu aikaa keskustelulle.
Lisäksi tilaisuudessa luodaan katsetta tulevaan ja esitellään uusia kehitteillä olevia tai jo käyttöönotettuja toiminnallisuuksia. Tilaisuudessa on varattu aikaa keskustelulle.
"Kaikilla on mahdollisuus tehdä joukkoliikenteestä parempaa."
Tulevaisuuden liikennejärjestelmä tarvitsee koko alan yhteistyötä. Liikenteen dataekosysteemissä on mukana jo yli 130 toimijaa ja työryhmien tulokset alkavat näkyä eri osa-alueilla. Yksi merkittävä osa ekosysteemityötä on matkatieto, sen käyttö ja erilaiset sovellutukset.
Digitalisaatio ei ole kulu, vaan investointi – ekosysteemityö kääntää uuden lehden liikennealan toiminnassa
Suomi on viennistä riippuvainen kansantalous, ja liikenne on läsnä jokaisen suomalaisen arjessa: ihmiset ja tavarat liikkuvat ympäri vuorokauden, vuoden jokaisena päivänä. Olipa kyse ihmisten tai tavaroiden liikuttamisesta, paljon työtä digitalisaation eteen on jo tehty. Kuinka Fintrafficissa edistettiin liikennealan digitalisaatiota ja reilua datataloutta vuonna 2021? Millaisia merkkipaaluja on jo saavutettu, ja mitä konkreettista tapahtuu tänä vuonna? Kuinka yhteinen sääntökirja auttaa valjastamaan teknologian tehokkaammin käyttöön?
Sitran Kristo Lehtonen: "Käynnissä on valikoiva, tekninen eriytyminen." Tutustu muuhun Liikenteen Digikuuri 2022 -tilaisuuden antiin täältä!
Päivä sisälsi monta oivaltavaa ja kauaskatseista puheenvuoroa siitä, miten eri toimijat ovat tehostaneet toimintaansa, vähentäneet päästöjä, parantaneet turvallisuutta ja kehittäneet asiakaskokemusta datan avulla. Päivässä korostuneita teemoja olivat niin yhdessä tekeminen, rohkeus kokeilla ja konkreettinen tekeminen. Puheiden aika on nyt ohi!