Uutiset
Ammattinimike, jonka harva tuntee: Liikenneohjaaja
Esittelemme "Ammattinimike, jonka harva tuntee"-juttusarjassa Fintrafficin ammattilaisia, jotka kertovat työstään eri ammattinimikkeiden takana. Linda Tammisalo työskentelee Fintrafficin raideliikenteenohjauksessa Tampereella liikenneohjaajana.
Fintrafficin strategia- ja viestintäjohtaja Mikko Saariaho: Liikenteen ja logistiikan tuottavuus ja ekologisuus nousuun digitalisaation avulla
Liikenteeseen kuluu yrityksillä ja kotitalouksilla yli 10 prosenttia käytettävissä olevista varoista. Liikenteen ja logistiikan tehostaminen digitalisaation avulla viidellä prosentilla lisäisi kotitalouksien ostovoimaa noin 600 miljoonaa euroa vuodessa ja alentaisi yritysten kustannuksia 1,5 miljardia vuodessa. Myös julkisia liikenteen menoja on mahdollista tehostaa merkittävästi nykyistä yhtenäisemmän tietopohjan avulla.
Vaisu talouden kehitys vähensi kuljettamista – henkilöliikenne silti kasvussa
Suomen talouden vaisu kehitys on heijastunut tammi-maaliskuussa erityisesti raskaan tieliikenteen määriin. Kasvua oli henkilöautoliikenteessä ja kaukojunaliikenteessä.
Fintraffic ja HAMK tuovat yhdessä uuden opintokokonaisuuden tulevaisuuden raidealan ammattilaisille
Varta vasten rautatiealaan keskittyvän erikoistumisopinnon tavoitteena on tehdä alaa tunnetuksi opiskelijoille sekä avata tarkemmin, mitä kaikkea osaamista alalla tarvitaankaan. Keille kaikille uusi koulutus on suunnattu? Entä mitä asioita koulutus pitää sisällään?
Fintraffic edistää aktiivisesti tasa-arvoista työympäristöä
Kukapa ei haluaisi työskennellä syrjimättömässä ja yhdenvertaisessa työpaikassa, jossa on hyvä olla. Meille Fintrafficissa syrjimättömyys ja yhdenvertaisuus ovat keskeisiä periaatteita työhyvinvoinnin parantamisessa ja entistä paremman työyhteisön rakentamisessa. Mitä me teemme käytännössä?
Thesis: Making carbon neutrality more tangible for everyday transport users
Sree Manikanta Kumar Kanujula, also known as Mani, is an automation engineer and master’s student at Aalto University’s EIT Digital, which focuses on entrepreneurship and integrates education, research, and business. His thesis involves putting together a carbon emission estimator for public transport in Finland. It was his pursuit of this topic that led him to Fintraffic, where he was employed as a thesis worker. Here, Mani talks about the importance of his work, reflects on his experiences at the company, and imparts advice to fellow international students.
Blogi: Euroopan droonialan huippuasiantuntijat käynnistivät Helsingissä lentoliikenteen uuden aikakauden
Tulevaisuudessa droonit toimittavat paketit kotiin sekä auttavat maanviljelyssä ja rakennustyömailla. Kehitys tulee olemaan nopeaa näiden sovellusten osalta, kun Euroopan perussäännöt ja turvalliset ilmatilakäytännöt (U-space) luodaan miehittämättömien ilma-alusten osalta. Alan edistysaskelia vauhdittavat esimerkiksi tarve vähentää liikenteen ja logistiikan päästöjä sekä digitalisaation tarjoamat mahdollisuudet.
Taloustilanne ja sota Euroopassa vaimentavat yhä liikennemääriä
Epävarma taloustilanne, hybridityön vakiintuminen ja Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa vaikuttavat edelleen tieliikenteen määriin Suomessa. Henkilöautoja ja raskasta liikennettä kulki pääteillä vuoden viimeisellä neljänneksellä selkeästi vähemmän kuin vuotta aiemmin. Sen sijaan lentoliikenteessä Lapin joulusesonki oli ennätysvilkas. Tiedot ilmenevät liikenteenohjausyhtiö Fintrafficin loka-joulukuun tilastoista.