Uutiset
Valtakunnallinen matka.fi-reittiopas on uudistunut – käytettävyys ja saavutettavuus paranivat
Valtakunnallisen opas.matka.fi-reittioppaan käyttöliittymää on päivitetty. Päivityksessä on otettu huomioon erityisesti palvelun digitaalinen saatavuus ja reittihakuun on tehty parannuksia.
Vuonna 2021 liikennemäärät ja liikennedatan käyttö kasvoivat edellisvuodesta–joukkoliikenne jäi yksityisautoilun jalkoihin
Siinä missä pandemia sai liikenteen vaimenemaan ennen näkemättömällä tavalla vuonna 2020, viime vuonna 2021 pandemiaan liittyvien rajoitusten purkaminen näkyi liikenteen vilkastumisena eri liikennemuodoissa. Myös liikennedatan kysyntä on suurempaa kuin koskaan aikaisemmin.
Liikenteen dataekosysteemin työ hyvässä vauhdissa ensimmäisen vuoden jälkeen
Ensimmäisenä liikenteen dataekosysteemin toimintavuotena on päästy jo tärkeitä askeleita eteenpäin.
Save the date: Varaa liikenteen digitalisaatioasteen nostamiselle aikaa 9.2.
Mitä uudenvuoden lupauksia voimme tehdä liikenteen digitalisaatioasteen nostamiseksi? Varaa kalenteristasi keskiviikko 9.2. klo 13-15 ja tule kuulolle.
Blogi: Data ei ole öljyä, se on lantaa
Datan vertailu öljyyn ontuu – tai ainakin pitäisi ymmärtää, että data on kuin raakaöljyä. Öljy on jalostunut maan sisällä kymmenien tuhansien vuosien aikana, sitä ei juurikaan tule lisää, vaikka uusia paikkoja kai edelleen löydetään. Dataa taas kertyy vuosi vuodelta enemmän.
Blogi: Korona ei peruuttanut älyliikenteen suurtapahtumaa, mutta liikkumisen palvelukehitystä se on hidastanut
Maailman suurin älyliikenteen ja liikenteen digitalisoinnin tapahtuma, ITS World Congress, järjestettiin 11.-15.10. Hampurissa. Viikon aikana tapahtumaan osallistui noin 13 000 kävijää. Vaikka korona ei enää estänyt suurtapahtuman järjestämistä, alan kehitystä pandemia on kuitenkin jossain määrin jarruttanut. Digitalisaation edistäminen ei etene yhdellä jättiloikalla, ennemmin tasaisen varmoina askelina eri puolilla globaalia liikenneverkkoa.
Liikennemäärien kasvu vauhdittuu
Pandemiaan liittyvien rajoitusten purkaminen näkyy selvästi liikenteen vilkastumisena eri liikennemuodoissa heinä-syyskuussa. Tieliikenteen määrät ovat elpyneet jo lähes pandemiaa edeltävälle tasolle. Raideliikenteessä etenkin rahtikuljetusten määrät ovat selvässä kasvussa. Lentoliikenteessä kasvu on myös käynnistynyt, tosin hitaammin kuin muualla Euroopassa.