Hyppää pääsisältöön

Uutiset

Hämeenlinnan tunnelin tekniikan saneeraustyöt valmistuneet

2.10.2024
Valtatie 3:lla sijaitsevan Hämeenlinnan tunnelin tekniikan saneeraustöiden maastotyöt ja käyttöönottotestaukset on saatu päätökseen. Saneerauksen viimeinen vaihe valmistuu huomenna 3. lokakuuta, kun tunnelin vaihtuvat nopeusrajoitusmerkit ja opasteet saadaan puoliltapäivin käyttöön.

Fintrafficin julkaisu valittiin parhaaksi ITS World Congress -tapahtumassa

20.9.2024
Kansainvälinen älyliikennealan suurtapahtuma, ITS World Congress, on palkinnut Fintrafficin tieliikenteenohjauksen 20.9. vuoden 2024 parhaasta teknisestä julkaisusta. Palkittu julkaisu nostaa esille dataohjautuvan ja ekosysteemisen tekemisen merkityksen liikenneturvallisuuden ja sujuvuuden parantamisessa. Julkaisu esittelee Fintrafficin toteuttamia käyttötapauksia. Fintrafficilla on vahva näkyvyys maailman johtavassa älyliikennealan tapahtumassa, sillä yhtiön asiantuntijat käyttävät tapahtumassa peräti seitsemän asiantuntijapuheenvuoroa eri teemoista.

Hämeenlinnan tunnelin tekniikan testaukset sulkevat tunnelin kahtena yönä: Liikenne ohjataan kiertotielle keskiviikon ja torstain välisinä öinä viikoilla 38 ja 39

17.9.2024
Valtatie 3:lla sijaitsevan Hämeenlinnan tunnelin tekniikan saneeraustöiden maastotyöt on saatu päätökseensä, ja tunnelissa on tehty kuluvien viikkojen aikana jo käyttöönottotestausta. Testaukset jatkuvat tällä ja ensi viikolla koko yön yli kestävillä järjestelmätesteillä, ja tunneli suljetaan liikenteeltä  ke–to 18.–19.9. klo 21–06 ja ke–to 25.–26.9. klo 21–06. Tunnelin ollessa suljettuna liikenne ohjataan kiertotielle.

Hyvää Liikenneturvallisuusviikkoa! Suomi liikenneturvallisuuden kärkimaita Euroopassa – turvallisuus tieliikenteessä omaksutaan meillä jo lapsuudessa

9.9.2024
Tällä viikolla vietetään liikenneturvallisuuden juhlaviikkoa, kun valtakunnallinen Liikenneturvallisuusviikko täyttää 20 vuotta.

Fintrafficin tieliikennekeskus: Hirvikolarit sattuvat useimmiten hämärällä – autoilijalta vaaditaan nyt valppautta ja keveämpää kaasujalkaa

6.9.2024
Talvilaitumilleen siirtyvät hirvet, metsästyskausi ja pian alkava hirvien kiima-aika tuovat taas maanteille kohonneen syyskauden hirvikolaririskin. Hirvikolarit sattuvat useimmiten aamu- ja iltahämärässä, jolloin hirvet liikkuvat rohkeammin, mutta näkyvyys on autoilijan kannalta heikko.

Salon Isokylän tunnelissa alkamassa tunnelitekniikan saneeraustyöt: Liikenne kulkee syyskuun ajan kaksisuuntaisena yhtä tunneliputkea pitkin

30.8.2024
Valtatiellä I sijaitsevassa Salon Isokylän tunnelissa on käynnistymässä ma 2. syyskuuta tunnelitekniikan saneeraustyöt, jotka kestävät koko syyskuun.

Blogi: Hyvää Itämeripäivää Fintrafficin meriliikenteenohjauksesta

29.8.2024
Tänään 29.8. vietetään jälleen Itämeripäivää, jonka tavoitteena on innostaa ihmiset nauttimaan ainutlaatuisesta kotimerestämme sekä tekemään konkreettisia tekoja ja lupauksia sen hyväksi. Samalla on hyvä muistuttaa mieleen, mitä kaikkea tämä yksi maailman vilkkaimmin liikennöidyistä merialueista meille Suomessa merkitsee, ja kurkistaa, miltä Itämeri Fintrafficin silmin näyttää.

Sustainable Flow -hanke etenee jo kohti CO2-päästöjä vähentävän työkalun suunnittelua

28.8.2024
Sustainable Flow -hankkeessa kehitetään merenkulkualalle digitaalista työkalua ja konseptia CO2-päästöjen vähentämiseen, jotta tulevaisuuden merilogistiikka olisi entistä ympäristöystävällisempää, taloudellisempaa ja sosiaalisesti vastuullisempaa.

Illat pimenevät – Osaatko käyttää auton valoja oikein?

26.8.2024
Kuinka auton valoja käytetään pimeällä ajettaessa oikein? Fintraffic ja Autoliitto muistuttavat autoilijoita ajovalojen oikeaoppisesta käytöstä ja niiden tärkeydestä.

Fintraffic selvittänyt mahdollisuutta hyödyntää satelliittidataa liikenneolosuhteiden ennakoimisessa - tähtäimessä entistäkin turvallisempi maantieliikenne

21.8.2024
Fintrafficin tieliikenteenohjaus on selvittänyt satelliittidatan tarjoamia mahdollisuuksia Suomen tieverkon eri liikenneolosuhteiden ennakoimisessa. Juuri valmistuneessa satelliittiselvityksessä kartoitettiin yhteistyössä teknologia- ja suunnittelutoimisto Huldin kanssa nykyisin tarjolla olevan satelliittidatan mahdollisuudet.