Hyppää pääsisältöön

Uutiset

Digiradan kevään ETCS-testit tuovat tärkeää tietoa junaliikenteen kehittämiseen – syksyllä luvassa iso ponnistus, kun testataan automaattiajoa

6.6.2025
Digiradan ETCS-testiradalla on tänä vuonna keskitytty ensimmäisen kaupallisen rataosan (EKA) ja toteutusvaiheen järjestelmiä tukeviin osa-alueisiin. Kevään ja kesän aikana on suoritettu jarrutus- ja baliisitestejä. Syksylle suunnitteilla on kalustopainotteiset kokeet, erityisesti automaattiajoon (ATO) liittyen. ATO-järjestelmä on täysin uusi, jota testataan ensimmäistä kertaa Suomessa.

Fintraffic aloittanut uuden kapasiteetinhallintajärjestelmän kehitystyöt - yhteistyössä uusia kokeiluja

3.6.2025
Fintrafficin raideliikenteenohjauksessa on aloitettu uuden kapasiteetinhallintajärjestelmän kehitystyöt. Tavoite on rakentaa käyttäjien tarpeita paremmin vastaava järjestelmä, joka olisi nykyistä helppokäyttöisempi ja ketterämpi. Hankkeella korvataan elinkaarensa päässä oleva nykyinen järjestelmä.

Rautatiealalla tarve systemaattiselle tiedonhallinnan kehittämiselle: Fintrafficin tuoreessa selvityksessä ratkaisuna koordinaattoriroolin perustaminen

3.6.2025
Toimiva tiedonhallinta on perusta liikennejärjestelmän tehokkuudelle, turvallisuudelle ja palvelutason parantamiselle. Yhteentoimiva tieto on edellytyksenä digitalisaation kehitykselle kohti digitaalista kaksosta raideliikenteessä. Fintraffic Raiteen tekemä tuore selvitys tunnistaa raideliikenteen tiedonhallinnan keskeiset haasteet, kuten tiedon yhdenmukaistamisen puutteet, saatavuuden esteet ja vastuukysymykset, sekä esittää ratkaisuja niiden ylittämiseksi. Kriittisenä toimenpiteenä esiin nousee tiedonhallinnan kehitystyön koordinaattoriroolin perustaminen.

WSP Finland Oy käyttöönottotarkastusten toimittajaksi Digiradan Tampere–Pori/Rauma-rataosalle

30.5.2025
Väylävirasto on valinnut WSP Finland Oy:n toimittamaan käyttöönottotarkastukset Digiradan ensimmäiselle kaupalliselle rataosalle Tampere–Pori/Rauma-välille. Hankinnan tavoitteena on varmistaa Digiradalle hankittavan turvalaitekokonaisuuden laadukas ja vaatimustenmukainen käyttöönotto.
lähestymisvalot

Lennonvarmistuksen vuosikertomus 2024 julkaistu

30.5.2025
Lentoreittipalveluiden kysyntä kasvoi vuonna 2024 vaikka lentoliikenne Suomessa elpyi muuta Eurooppaa hitaammin. Lennonvarmistuspalvelua tarjottiin aluelennonjohdossa lähes 242 000 lennolle ja Helsinki-Vantaalla yli 153 000 nousulle ja laskulle. Suomen yli lentävien lentojen määrä kasvoi yli 65 000 lentoon.

Urapolkuja: Meeri Niemi – Hevosalan yrittäjästä raideliikenneohjaajaksi

23.5.2025
Millaista raideliikenneohjaajan työ on Fintrafficissa?
Human Performance Sub-Group kokoontui Helsingissä

Lennonvarmistuksen inhimillisten tekijöiden asiantuntijat kokoontuivat maailmalta Suomeen verkostoitumaan

12.5.2025
Human Performance Sub-Group kokoontui Helsingissä toukokuussa 2025
Juna ja raiteet

Blogi: Raideliikenteen energiatehokkuuskokeilu: aikataulun mukaisella ajolla iso vaikutus turvallisuuteen ja tehokkuuteen

8.5.2025
Fintrafficin raideliikenteenohjaus on toteuttanut energiatehokkuuskokeilun, jossa tutkittiin mahdollisuuksia parantaa raideliikenteen aikataulusuunnittelua, sujuvuutta, ympäristöystävällisyyttä sekä liikenneohjaajan ja veturinkuljettajan yhteistyötä. Lisäksi kokeilun tavoitteena oli tukea tulevaisuuden järjestelmäkehitystä sekä arvioida ohjauksen ja ajotavan muutoksen mahdollisuuksia käytännössä.

Digiradan toteutusvaiheen operointikonsepti rakentaa perustan tulevaisuuden rautatiejärjestelmälle

18.4.2025
Digiradan operointikonsepti toimii keskeisenä työkaluna uuden aikakauden rautatiejärjestelmän rakentamisessa. Se mahdollistaa tehokkaan, turvallisen ja yhtenäisen järjestelmän toteuttamisen kansallisesti ja osana eurooppalaista rataverkkoa.

Digirata: Arviointilaitoksista hankintapäätökset Tampere-Pori/Rauma-välille

16.4.2025
Väylävirasto on tehnyt hankintapäätökset arviointilaitospalveluista Digirata-hankkeen ensimmäiselle kaupalliselle rataosalle Tampere–Pori/Rauma-välille. Palvelut toimittaa belgialainen Certifer Belgorail SA, joka on erikoistunut tarkastus- ja sertifiointipalveluihin sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla.