Hyppää pääsisältöön

Uutiset

URAPOLKUJA: Erkki Aalto – radan varrelta roskia keräävästä kesätyöntekijästä vuoropäälliköksi

5.10.2023
Erkki Aalto aloitti uransa rautateillä vain 19-vuotiaana, ja kouluttautui vuosien aikana työn mukana monipuolisiin rautatieliikenteen työtehtäviin. Kuinka radan varrelta roskia keränneestä kesätyöntekijästä tuli raideliikenteenohjauksen vuoropäällikkö? Millainen merkitys työyhteisöllä on ollut Erkin viihtymiseen rautateillä? Mikä motto on avannut Erkille mielenkiintoisia ovia niin töissä kuin vapaa-ajallakin?
raideliikenteenohjaaja, nainen, ohjauskeskus

Aiempaa toimintavarmempaa junaliikennettä - Kaakkois-Suomen uusi kauko-ohjausjärjestelmä KAKO valmistunut

4.10.2023
Kaakkois-Suomen raideliikenteenohjauksen kauko-ohjausjärjestelmien yhdenmukaistamiseen tähtäävä ns. KAKO-projekti on saatu onnistuneesti päätökseen. Tämä merkitsee isoa harppausta junaliikenteen automaatioasteessa, luotettavuudessa sekä toimintavarmuudessa. Tämä näkyy matkustajille ja rautatietoimijoille hyötyinä monin eri tavoin. Uudistuksen myötä neljäsosaa Suomen rataverkosta ohjataan samalla, yhdenmukaisella kauko-ohjausjärjestelmällä. Fintraffic on vastannut monivuotisen projektin läpiviennistä yhdessä muiden toimijoiden kanssa.

Vieraskynä: Meriliikenteen digitalisaatio nyt ja tulevaisuudessa

3.10.2023
Olemme olleet eräällä tavalla onnekkaita merenkulun saralla jäädessämme jälkeen muun yhteiskunnan digitalisaatiosta. Laivat olivat vielä vuosikymmen sitten suuren osan meriaikaa ilman jatkuvaa internet-yhteyttä. Kalliit satelliittiyhteydet oli varattu vain tärkeimpään tiedonvaihtoon.