Uutiset
Fintraffic Raide käynnistää yhteistoimintaneuvottelut Imatralla, Inkeroisissa ja Kotkassa
Fintraffic Raide Oy käynnistää yhteistoimintaneuvottelut, jonka kohteena on Imatran, Inkeroisen ja Kotkan toimintojen uudelleenjärjestelyt.
Uusi rautateiden matkustajainformaatiojärjestelmä tehostaa tiedonkulkua ja yhtenäistää tiedon eri kanavissa
Lasten kupliva into ja kasa laukkuja pakattuna kohti odotettua kesälomareissua, pyöriä, koiria, jälleennäkemisiä ja jäähyväisiä, salkku kainalossa kulkevia tiukan keskittyneitä pukumiehiä – rautatieasemilla on omanlaisensa tunnelma, kun tuttu kuulutusääni ilmoittaa junan saapumisesta ja infonäytöiltä tarkistetaan vaunujen sijaintia asemalaiturilla. Jatkossa matkustajat saavat asemilla aiempaa yhtenäisempää ja monipuolisempaa tiedotusta junaliikenteen tilanteesta.
Saaristomeren uudet hälytysalueet auttavat ennakoimaan alusten kohtaamisia ja keventävät operaattorin kuormitusta
Fintrafficin meriliikenteenohjauksessa on aloitettu 1.7. puolen vuoden kokeilujakso, jossa mukana ovat myös Saaristomeren uudet hälytysalueet. Hälytysalueet parantavat liikenteen turvallisuutta ja sujuvuutta tekemällä hälytyksen meriliikennekeskukseen, mikäli alusten kohtaamisten kannalta kriittiselle alueelle on tulossa yhtäaikaisesti useampi alus kerralla. Näin operaattori tietää varoittaa aluksia, ehkäisten turhia häiriötilanteita ja törmäyksiä.
Blogi: Piilossa olevat arjen sankarit
Meillä Fintrafficissa on töissä useita ammattiryhmiä, jotka ovat yhteiskuntamme taustalla työskenteleviä, päivittäisiä ihmeitä tekevää porukkaa.
Digirata – kohti rautatieliikenteen Euroopan kärkeä
Digirata tähtää junien turvalliseen ja tehokkaaseen liikennöintiin. Tietoa rautateiden teknisten järjestelmien uudistamisesta tarjoaa 2. heinäkuuta 2021 julkaistu Digirata-raportti. Digirata-hanke etenee nyt valmistelusta käytäntöön, kun digitaalista kulunvalvontaa rakennetaan ja pilotoidaan rautateillä.
Fintraffic raideliikenteenohjauksen asiakas- ja sidosryhmätutkimus: Vahvuuksinamme vankka ammattitaito ja luotettavuus, kaiken lähtökohtana turvallisuus
Fintrafficin raideliikenteenohjaus selvitti alkuvuodesta vuotuisessa asiakas- ja sidosryhmätutkimuksessa asiakkaiden ja muiden sidosryhmien näkemystä yhteistyössä ja palveluissamme onnistumisesta. Kyselyssä mitattiin tärkeimpien sidosryhmiemme näkemyksiä mm. yhteistyön toimivuudesta ja merkityksestä sekä toimintamme onnistumisesta. Kyselyyn vastasi 142 henkilöä ja vastausprosentti oli 38 %.
Jokelan junaturmasta 25 vuotta – kuinka rautateiden turvallisuus on kehittynyt ja miltä näyttää tulevaisuus?
Tänä vuonna tuli kuluneeksi 25 vuotta Jokelan junaturmasta, jossa sakea sumu aiheutti Oulusta Helsinkiin matkalla olleen yöpikajunan suistumisen raiteilta. Jokelan junaturman jälkeen otettiin merkittäviä kehitysaskelia turvallisuudessa, kun junien kulunvalvonta päätettiin rakentaa suurimmalle osalle Suomen rataverkolle.