Uutiset
Junan katolla on tappava sähkövirta – liikenteenohjauksen ripeä toiminta pelasti kahden nuoren elämän
Junan katolle kiipeäminen tai esimerkiksi rataverkon pylväisiin kiipeäminen on hengenvaarallista. Tämä johtuu junan ajolangan suuresta, tappavasta 25 000 voltin jännitteestä, josta jo lähelle kiivetessä voi saada kuolettavan valokaaren. Jännite on ylipäätään niin suuri, että pelkästään lähietäisyydelle meneminen on hengenvaarallista.
Vieraskynässä Patrik Hellman: Saumatonta digitaalista yhteistyötä – logistiikan kilpailuetu
Kauan sitä on odotettu ja vieläkin kauemmin siitä on puhuttu. Ai mistä? Portnet’in korvaavasta avoimesta reaaliaikaisesta liikenteen ohjausjärjestelmästä merellä ja maissa.
Vaisu talouden kehitys vähensi kuljettamista – henkilöliikenne silti kasvussa
Suomen talouden vaisu kehitys on heijastunut tammi-maaliskuussa erityisesti raskaan tieliikenteen määriin. Kasvua oli henkilöautoliikenteessä ja kaukojunaliikenteessä.
Fintraffic seuraa ratatöiden onnistumista ja ammentaa siitä oppia tulevaan
Jokavuotiset ratatyöt ovat elintärkeitä rataverkkomme toimivuudelle ja turvallisuudelle. Suomen rataverkko on etenkin pääradan osalta erittäin liikennöity, minkä takia työkauden ratatöiden ja junaliikenteen yhteensovittaminen vaatii suunnittelua ja yhteistyötä. Tämän työn tueksi Fintraffic ja Väylävirasto seuraavat ratatöiden onnistumista ja kehittävät seurantajärjestelmää ja siihen liittyviä mittareita jatkuvasti.
Ilmekilpailu: Haluaisitko nähdä oman kuvituksesi rautatieasemien näytöillä?
Rautatieasemat ovat läpikulku- ja kohtaamispaikkoja. Vuosittain junamatkustajia liikkuu asemilla ja asemahalleissa miljoonittain. Haluaisitko nähdä kuvituksesi Fintrafficin infonäytöillä Suomen suurimmilla rautatieasemilla?
Fintraffic ja HAMK tuovat yhdessä uuden opintokokonaisuuden tulevaisuuden raidealan ammattilaisille
Varta vasten rautatiealaan keskittyvän erikoistumisopinnon tavoitteena on tehdä alaa tunnetuksi opiskelijoille sekä avata tarkemmin, mitä kaikkea osaamista alalla tarvitaankaan. Keille kaikille uusi koulutus on suunnattu? Entä mitä asioita koulutus pitää sisällään?
Muista liikenteessä: Veturinkuljettajien lakko ei pysäytä kaikkea liikennettä rataverkolla
Rautatiealan Unionin (RAU) lakko pysäyttää junaliikenteen maanantaista 20.3.2023 alkaen toistaiseksi. Kaikki kauko- ja lähijunavuorot on peruttu lakon ajalta.
Vieraskynässä Staffan Herlin: Nyt jos koskaan yhteisellä tekemisellä on paikkansa
Venäjän hyökkäyssodalla on merkittäviä seurauksia myös Itämeren alueen logistiikkaan. Lännen kaupankäynti Venäjän kanssa on vähentynyt ratkaisevasti ja läntiset logistiikkatoimijat ovat pitkälti vetäytyneet Venäjältä. Näin ollen voidaan tietyssä mielessä todeta, että Suomi on logistisesti jälleen yksin täällä Euroopan koillisosassa. Suomen idänkaupan tyrehtyminen lisää myös merikuljetusten osuutta ulkomaankaupassamme, joten saariefekti on entisestään kasvanut.
Fintrafficin meriliikenteenohjaus kehittämään Suomen alusliikennepalvelun Meri-VHF-liikennettä koneälyn avulla
Fintrafficin meriliikenteenohjaus on käynnistänyt yhdessä merenkulun tutkimuskeskus Fraunhofer CML:n kanssa tutkimushankkeen, jossa kehitetään tulevina vuosina Suomen alusliikennepalvelun Meri-VHF-liikennettä automaattista puheentunnistusta hyödyntämällä. Jatkossa koneälyä hyödyntävä puheentunnistusjärjestelmä luo puheradioliikenteestä Fintrafficin meriliikennekeskuksiin reaaliaikaisen muunnoksen tekstimuotoon, joka tukee etenkin häiriötilanteissa viestien oikeata tulkintaa.
Fintrafficin meriliikenteenohjaus mukaan kansainväliseen Intelligence Hunt -ideakilpailuun
SeaFocusin luotsaama Intelligence Hunt -ideakilpailu kutsuu nyt alan opiskelijat ideoimaan ja innovoimaan digitalisoituvan meriliikenteen näkymiä Suomen väyläverkolla. Mukaan Idea Hunt -ideakilpailuun ovat lähteneet taustajoukoksi myös Fintrafficin meriliikenteenohjaus yhdessä Finnpilotin, Väyläviraston sekä Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin kanssa.
Hyviä uutisia matkantekoon saaristossa – yhteysalusten ja lauttojen liikkeet nyt saatavilla reaaliajassa
Fintraffic kehittää jatkuvasti palveluitaan sujuvien matkojen mahdollistamiseksi ja liikenteen reaaliaikaisen tilannekuvan tarjoamiseksi. Vuodenvaihteessa parannettiin lauttaliikenteen tietojen käytettävyyttä valtakunnallisissa palveluissa. Tämän ansiosta kenen tahansa on helppo välttyä turhalta odottelulta ja katsoa, milloin lautta on saapumassa rantaan. Lauttatiedot täydentävät Fintrafficin rakentamaa kattavaa reaaliaikaista tilannekuvaa suomalaisesta liikenteestä.