Hyppää pääsisältöön

Uutiset

Alus satamassa piirroskuva

Fintraffic mukana rakentamassa tulevaisuuden satamia Satamapäivillä

11.9.2025
Vuoden 2025 Satamapäivät kokoaa jälleen yhteen satama-alan asiantuntijat, yhteistyökumppanit ja päättäjät – keskustelemaan, jakamaan ideoita ja pohtimaan satamien tulevaisuuden suuntaa. Myös Fintraffic on mukana alustamassa logistiikkapaneelia ja teemakeskustelua digitalisaatiosta.

Liikenteenohjausyhtiö Fintraffic Oy:n puolivuosikatsaus

20.8.2025
Operatiivinen palvelutuotanto kaikissa liikennemuodoissa ja digitaalisissa palveluissa sujui tavoitteiden mukaisesti. Myös turvallisuustaso on pysynyt hyvänä. Yhtiön strategiaa toteuttavat kehityshankkeet ovat edenneet pääsääntöisesti suunnitelmien mukaan.
Kuvassa Fintrafficin henkilöstöä rataliikennekeskuksessa.

Fintrafficin liikenneohjaajakoulutukseen ennätysmäärä hakemuksia – “Kiinnostus vastuullista ja merkityksellistä työtä kohtaan on kasvussa”

5.8.2025
Fintraffic avasi toukokuussa haun rautateiden liikenneohjaajakoulutukseen. Haku oli avoinna reilut kolme kuukautta, minkä aikana hakemuksia tuli huimat 2880. Koulutus tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden päästä mukaan kehittämään suomalaista raideliikennettä ja varmistamaan sen turvallisuus ja sujuvuus. Ennätyssuuren hakijamäärän taustalla arvellaan olevan työn merkityksellisyyden lisäksi varma työllistyminen sekä hyvät mahdollisuudet edetä uralla esimerkiksi asiantuntijatehtäviin.

Blogi: Tavoitteena älykkäämpi meriliikenne – tekoälyn ja asiantuntemuksen yhteispeli

30.7.2025
Merenkulun turvallisuus perustuu ennakointiin, osaamiseen ja toimiviin järjestelmiin. Fintrafficin meriliikennekeskuksissa alusliikenneohjaajat tarjoavat reaaliaikaista tukea yli 24-metrisille aluksille VTS-järjestelmän avulla. Tekoäly tuo tähän työhön uuden ulottuvuuden: sen avulla voidaan käsitellä suuria tietomääriä, tuottaa ennakoivia analyysejä ja tukea päätöksentekoa entistä tarkemmin. Kun tekoäly toimii saumattomasti osana ohjaajien työtä, meriliikenteestä tulee sujuvampaa ja turvallisempaa – kaikissa olosuhteissa
Kuvassa infonäyttö junalaiturilta, joka visualisoi kohdan minne juna pysähtyy asemalla.

Missä kohtaa laituria juna pysähtyy? Opinnäytetyö ehdottaa konkreettisia parannuksia asemille

24.7.2025
Junan pysähtymisalueen hahmottaminen laiturilla voi olla matkustajalle epäselvää. Fintraffic Raiteelle tehdyssä opinnäytetyössä selvitettiin sektoroinnin kehittämistarpeita ja esitettiin konkreettisia keinoja matkustajainformaation parantamiseksi niin asemilla kuin digitaalisissa kanavissakin.
Henkilö auton ratissa ja taustalla kesäiset, vehreät maisemat vilisevät.

Suuri liikennekysely: Yli puolet suomalaisista ottaa ympäristövaikutukset huomioon liikkumisessaan – harva silti vähentänyt autoilua

16.7.2025
Fintrafficin suuren liikennekyselyn mukaan yli puolet suomalaisista kertoo ottavansa liikenteen ympäristövaikutukset huomioon ainakin jossain määrin, kun he valitsevat säännöllisesti käyttämäänsä kulkumuotoa. Käytännön valinnoissa korostuvat silti edelleen joustavuus, turvallisuus ja kustannukset. Vain noin viidennes autoilevista suomalaisista kertoo vähentäneensä yksityisautoiluaan ympäristösyistä.
Kuvassa uutisen päähenkilö Linda kesäisessä maisemassa.

Urapolkuja: Linda Tammisalo – Muutoksen mukana raiteilla jo 15 vuotta

1.7.2025
Linda Tammisalon ura rautateillä alkoi VR:llä konduktöörinä ja eteni liikenneohjaajaksi sekä myöhemmin Fintrafficin liikennesuunnittelijaksi. Hän tietää, miten alan jatkuva muutos tarjoaa mahdollisuuksia kehittyä – ja miksi Fintraffic on työpaikka, jossa osaamista arvostetaan.

Mukanasi liikenteessä -podcast: GPS-häirintä heikentää merenkulun turvallisuutta Itämerellä – miten meriliikenteen toimintavarmuus varmistetaan?

1.7.2025
Suomi on riippuvainen Itämeren laivaliikenteestä. Tuonnista ja viennistä iso osa kulkee merellä – tehokkaasti ja turvallisesti. Samaan aikaan puhutaan Venäjän varjolaivastosta, GPS-häiriöistä ja laahaavista ankkureista. Kuinka veitsenterällä Suomen meriyhteydet ja huoltovarmuus ovat? Miten meriliikenteen turvallisuus ja toimintavarmuus varmistetaan?

Rautatiealan yhteistyön kehitystavoitteet kirkastuvat – ATO-alatyöryhmä aloittaa työnsä

23.6.2025
Vuosi sitten perustetun Digiradan tavoitteiden kehitys- ja seurantaryhmän tavoitteena on tiivistää rautatiealan eri organisaatioiden välistä vuorovaikutusta ja yhteistyötä entisestään, jotta Digirata-hankkeesta saadaan suurin mahdollinen hyöty. Ryhmä on selvitellyt rautatiealan organisaatioiden tärkeimpiä kehitystavoitteita rautatieliikenteessä, ja sen tuloksena on perustettu uusi, automaattiajon (ATO) kokonaisuuteen keskittyvä alatyöryhmä. Sen tarkoituksena on varmistaa, että ATOn tuomat hyödyt toteutuvat.

Pohjois-Suomen rautatieliikenteen kauko-ohjausjärjestelmä POKA:n käyttöönotto edennyt yli puolenvälin

23.6.2025
Pohjois-Suomen rautatieliikenteen kauko-ohjausjärjestelmän uudistamishanke POKA etenee. Projektissa suunnitellaan, rakennetaan ja asennetaan Pohjois-Suomen rautatieliikenteenohjausalueelle moderni kauko-ohjausjärjestelmä. Uusi järjestelmä korvaa elinkaarensa päähän tulleen vanhan järjestelmän. Käyttöönotto on edennyt jo yli puolenvälin kokonaistavoitteestaan, ja uusi kauko-ohjausjärjestelmä saataneen tuotantokäyttöön koko käyttöalueelleen vuoden 2027 kesään mennessä.

Digiradan ToTo-projektin vuotta on leimannut kokonaisuuden haltuunotto ja uusien kokonaisuuksien käynnistyminen – missä mennään nyt ja mitä on luvassa loppuvuonna?

18.6.2025
Toteutusvaiheen toteutussuunnitelma -projektissa on kuluneen vuoden aikana tarkasteltu toteutussuunnitelman sisältöä ja kuvattu suunnitelman kokonaiskuvaa. Lisäksi tänä vuonna on aloitettu useita isoja kokonaisuuksia, joilla on toteutusvaiheen lopputuloksen kannalta merkittävä rooli.

Liikennesuunnittelussa minimoidaan kesän ratatöiden aiheuttamat haitat junaliikenteelle

18.6.2025
Kesä on ratatöiden kulta-aikaa, jolloin Suomessa tehdään monipuolisesti töitä rautatieverkoston käytettävyyden parantamiseksi. Fintrafficin raideliikenteenohjauksen liikennesuunnittelun tehtävä on järjestää asioita liikenteenohjauksen sekä liikennöitsijöiden tueksi, jotta tiedetään etukäteen ajallisesti ja paikallisesti, miten ja missä ratatyö tehdään.

Kutsu webinaariin: D/S POLO Saimaalla

17.6.2025
Miten digitalisaatio voi parantaa logistiikan tilannekuvaa ja tehostaa toimintaa Saimaan alueella? Mistä on kyse ja minkälaisia käytännön kokemuksia D/S POLOn käyttöönotosta Saimaalla on saatu? Tervetuloa linjoille kuuntelemaan!

Relesoft toimittaa Digirata-hankkeeseen EULYNX-testausjärjestelmän

13.6.2025
Väylävirasto on solminut sopimuksen Relesoft Oy:n kanssa EULYNX-rajapintatestausjärjestelmän ja siihen kuuluvien palveluiden toimittamisesta Digirata-hankkeeseen. Rajapintatestauksen tavoitteena on varmistaa, että uusien hankittujen turvalaitteiden rajapinnat toteutetaan oikein ja EULYNX-määritysten mukaisesti ensimmäisellä kaupallisella rataosalla (EKA) Tampere–Pori/Rauma-välillä.

Juhannusvesille vastuullisesti: Ota väistämissäännöt ajoissa haltuun

13.6.2025
Moni nauttii keskikesän juhlasta vesillä. Fintraffic ja Liikenne- ja viestintävirasto Traficom muistuttavat, että väistämissäännöt kuuluvat vesiliikenteessäkin perustaitoihin: Vesillä ei ole etuajo-oikeuksia, ainoastaan väistämisvelvollisuuksia. Kertaathan ne ennen vesillä lähtöä.