Uutiset
Peräkärryn tai venetrailerin kanssa liikenteeseen? Varmista turvallinen matka jo ennen lähtöä
Peräkärryn tai venetrailerin kanssa ajaminen vaatii erityistä tarkkuutta, sillä ajoneuvon kiihtyvyys, jarrutusmatka ja ajovakaus muuttuvat huomattavasti. Liian kova nopeus, lyhyet turvavälit ja äkilliset ohjausliikkeet lisäävät onnettomuusriskiä, erityisesti risteyksissä ja kaarteissa.
Fintrafficin tieliikennekeskus: lumi- ja räntäsateet heikentävät ajokeliä tulevina päivinä laajasti
Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan Suomen yli liikkuu laaja lumisadealue. Lumisateet alkavat jo tänään torstai-illasta (10.4.) ja jatkuvat perjantaipäivän puolelle. Ajokelit huononevat samalla monin paikoin, aina Etelä-Suomea myöten.
Digirata vauhditti vientiosaamisen syntymistä: WSP vie suomalaista huippuosaamista maailmalle
Digirata-hankkeen tavoitteena on alusta alkaen ollut luoda innovoinnin ja edelläkävijyyden kautta yrityksille mahdollisuuksia uuteen liiketoimintaan sekä vientiin. Nyt ponnistelut kantavat hedelmää, sillä Suomessa kehitetty osaaminen ja asiantuntemus ovat avanneet ovia maailman markkinoille. WSP:n suomalaiset asiantuntijat vievät parhaillaan osaamistaan Eurooppaan, Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan sekä Uuteen-Seelantiin.
Fintraffic tekijät: Hoitoalalta raideliikenteenohjauksen ammattilaisiksi: Kaisu ja Saija vaihtoivat uran uusille raiteille
Fintrafficin raideliikenteenohjauksessa liikenneohjaajina työskentelevät Kaisu Haapapuro ja Saija Sallinen päättivät kumpikin tahoillaan kouluttautua aikuisiällä uuteen ammattiin. Tiet kohtasivat vuonna 2024 raideliikenneohjaajakoulutuksessa, josta kaksikko valmistui työkavereiksi samaan ohjauskeskukseen. Kuinka hyppy hoitoalalta liikenteenohjaukseen sujui? Mitä etua aiemmasta työhistoriasta on liikenneohjaajan ammatissa? Lue Kaisun ja Saijan ajatukset raideliikenneohjaajakoulutuksesta ja uranvaihdosta!
Fintrafficin tekijät: Villen diplomityön tavoitteena tukea ajoneuvoista saatavien uusien tietolajien hyödyntämistä Fintrafficin tieliikennekeskuksissa
Fintrafficin tieliikennekeskuksen apulaispäällikkönä työskentelevä Ville Lepola on edistänyt työn ohessa rakennustekniikan alan opintojaan liikenne- ja kuljetusjärjestelmiin liittyen. Villen parhaillaan työn alla olevan diplomityön tavoitteena on auttaa saamaan varmennettua liikenne- ja ajokelitietoa nykyisestä pistemäisestä jatkuvampaan muotoon tieliikenteen tilannekuvan parantamiseksi.
Rata 2025 tapahtuman satoa: Uusi junien kulunvalvontajärjestelmä tulee – miten rautatieala koulutetaan
Digirata-hanke oli mukana rautatiealalle suunnatussa Rata 2025 -tapahtumassa Tampere-talossa, jossa asiantuntijamme esittelivät hankkeen keskeisiä teemoja ja edistysaskeleita. Esittelemme digiratalaisten pitämien puheenvuorojen sisältöjä Rata 2025 –tapahtuman satoa –juttusarjassa.
Rata 2025 -tapahtuman satoa: Digirata näyttää suuntaa modernilla teknologialla
Digirata-hanke oli mukana rautatiealalle suunnatussa Rata 2025 -tapahtumassa Tampere-talossa, jossa asiantuntijamme esittelivät hankkeen keskeisiä teemoja ja edistysaskeleita. Esittelemme digiratalaisten pitämien puheenvuorojen sisältöjä juttusarjassa nimeltä Rata 2025 -tapahtuman satoa.
Fintrafficin tekijät: Niklas tutkii diplomityössään tietunneleiden valaisinuudistusten tuomia talous- ja turvallisuushyötyjä
Fintrafficin tieliikenteenohjauksessa työskentelevä Niklas Humalajoki viimeistelee parhaillaan Aalto yliopistoon diplomityötään tietunneleiden valaisinten korvausinvestoinneista. Tavoitteena on selvittää, millaisia huomioita ja hyötyjä nykyisten valaisinten vaihtaminen nykyaikaisiin LED-valaisimiin tuo niin kustannusten kuin turvallisuudenkin näkökulmasta.
Kevät tuo mukanaan arvaamattomia ajokelejä: Autoilija, huomioi nämä vinkit
Kevät tuo tullessaan sääolosuhteet, jotka voivat olla arvaamattomia ja vaikeasti ennakoitavia: Vaikka kevätpäivän aurinko lämmittää ja lämpötila nousee plussan puolelle, tienpinta voi silti olla liukas. Fintrafficin tieliikenteenohjaus ja Ilmatieteen laitos muistuttavat, että kevätsateet, yöpakkaset ja nopeasti vaihteleva sää tekevät ajamisesta erityisen vaativaa. Nyt onkin hyvä hetki tarkistaa, että olet valmis kevään arvaamattomiin ajokeleihin.
Fintraffic ja LUT-yliopisto aloittavat yhteistyön: Tavoitteena laaja-alainen tutkimustyö, jossa kehitetään muun muassa tietopalveluita logistiikan käyttöön
Yhteistyö kytkeytyy LUT-yliopiston Kouvolan alueyksikössä toteutettavaan Innovation and Logistics -maisteriohjelmaan, joka yhdistää tuotantotalouden, kauppatieteiden ja tekniikan opetuksen yritysten tarjoamiin todellisiin liike-elämän haasteisiin.
Fintrafficin ja Jyväskylän yliopiston yhteistyö: maantieliikenteen riskejä tunnistavien datamallien rakentamisesta saatu jo ensimmäiset ennusteet
Fintrafficin tieliikenteenohjaus ja Jyväskylän yliopisto kehittävät yhdessä datamalleja, joilla voidaan tunnistaa liikenneriskejä entistä tarkemmin. Yhteistyö on edennyt vaiheeseen, jossa ensimmäiset mallit ovat jo valmiina. Niiden avulla voidaan ennustaa, miten liikenneolosuhteet vaikuttavat onnettomuuksien todennäköisyyteen.
Diplomityö selvitti kaupallisten radioverkkojen soveltuvuutta Digirata-hankkeessa: ”Kustannustehokas ja nopeasti käyttöön otettavissa oleva ratkaisu”
Digirata-hankkeelle tehdyssä diplomityössä analysoitiin tekoälyä käyttäen viiden eri valmistajan monikanavareitittimen suorituskyvyn eroja. Tutkimustulokset osoittavat, että yksi toimintalogiikka on ylitse muiden, mikä vahvistaa Digirata-hankkeessa tehtyä selvitystä siitä, että kaupallisten radioverkkojen hyödyntäminen junien viestintään on kustannustehokas ratkaisu. Tutkimus tarjoaa myös arvokasta tietoa tulevaisuuden junaviestintäratkaisuihin, sillä tulevan FRMCS:n monikanavareitittimen toimintalogiikkaa ei ole vielä päätetty.