Hyppää pääsisältöön

Uutiset

Datan hyödyntäminen mullistaa taloutta kuin sähkön keksiminen, mutta vaatii toimivat pelisäännöt

15.11.2021
Eri toimialoilla tuotettu data ja sen hyödyntäminen mullistavat talousjärjestelmää yhtä paljon kuin sähkön keksiminen aikanaan. Näin ennustaa Sitran yliasiamies, entinen pääministeri ja EU-komissaari Jyrki Katainen Fintrafficin tuottamassa Tietoa liikenteeseen -podcastissa.  

- Elämme murroksessa, jossa datan hyödyntäminen tulee tuomaan saman mittakaavan muutoksia kuin sähkön keksiminen. On tärkeää, että jo tämän kehitysvaiheen alussa luodaan pelisäännöt, jotka mahdollistavat innovaatioiden, kilpailun ja markkinan syntymisen, Katainen sanoo. 
Marko_Forsblom_ITS_Finland_vieraskyna

Vieraskynässä Marko Forsblom: Investoimisen sietämätön vaikeus

4.11.2021
Vierasblogi, Marko Forsblom, ITS Finlandin toiminnanjohtaja
Hampuri ITS World Congress

Blogi: Korona ei peruuttanut älyliikenteen suurtapahtumaa, mutta liikkumisen palvelukehitystä se on hidastanut

21.10.2021
Maailman suurin älyliikenteen ja liikenteen digitalisoinnin tapahtuma, ITS World Congress, järjestettiin 11.-15.10. Hampurissa.  Viikon aikana tapahtumaan osallistui noin 13 000 kävijää. Vaikka korona ei enää estänyt suurtapahtuman järjestämistä, alan kehitystä pandemia on kuitenkin jossain määrin jarruttanut.  Digitalisaation edistäminen ei etene yhdellä jättiloikalla, ennemmin tasaisen varmoina askelina eri puolilla globaalia liikenneverkkoa.  

Liikennemäärien kasvu vauhdittuu

13.10.2021
Pandemiaan liittyvien rajoitusten purkaminen näkyy selvästi liikenteen vilkastumisena eri liikennemuodoissa heinä-syyskuussa. Tieliikenteen määrät ovat elpyneet jo lähes pandemiaa edeltävälle tasolle. Raideliikenteessä etenkin rahtikuljetusten määrät ovat selvässä kasvussa. Lentoliikenteessä kasvu on myös käynnistynyt, tosin hitaammin kuin muualla Euroopassa.

Digitalisaatio keinoksi liikenteen turvallisuuden, asiakaskokemuksen ja tehokkuuden parantamiseen

12.10.2021
Liikenteessä ja logistiikassa toimiva infrastruktuuri ja puhtaat polttoaineet eivät yksinään ratkaise, kuinka hyvin liikenne- ja logistiikkapalvelut Suomessa toimivat. Vasta kun tieto kulkee sujuvasti väylien, ajoneuvojen, yritysten ja kuluttaja-asiakkaiden välillä, palvelutaso paranee ja turvallisuus, asiakaskokemus sekä tehokkuus nousevat uudelle tasolle. Fintrafficin Tietoa liikenteeseen -podcastin uusimmassa jaksossa pureudutaan älyliikenteen ja digitalisaation merkitykseen liikenteessä.

Tietoa liikenteeseen -podcast: Kuinka Suomen lentoliikenne elpyy pandemiasta ja vastaa ilmastohaasteisiin?

17.8.2021
Lentoliikenne käy läpi historiansa suurinta kriisiä, pandemian vietyä matkustajat ja ilmastotyön painostaessa alaa uudistumaan. Kuinka lentoliikenne saadaan elpymään Suomessa pandemian jäljiltä? Kuinka matkustajien asenteisiin vaikuttava ilmastokysymys muovaa tulevaisuuden ilmailua?

Uusi rautateiden matkustajainformaatiojärjestelmä tehostaa tiedonkulkua ja yhtenäistää tiedon eri kanavissa

6.8.2021
Lasten kupliva into ja kasa laukkuja pakattuna kohti odotettua kesälomareissua, pyöriä, koiria, jälleennäkemisiä ja jäähyväisiä, salkku kainalossa kulkevia tiukan keskittyneitä pukumiehiä – rautatieasemilla on omanlaisensa tunnelma, kun tuttu kuulutusääni ilmoittaa junan saapumisesta ja infonäytöiltä tarkistetaan vaunujen sijaintia asemalaiturilla. Jatkossa matkustajat saavat asemilla aiempaa yhtenäisempää ja monipuolisempaa tiedotusta junaliikenteen tilanteesta.

Liikennevalot eivät vaihdu sattumalta – näin ne toimivat oikeasti

2.8.2021
Suomessa on noin 2200 liikennevaloristeystä, joista Fintraffic hallinnoi noin seitsemääsataa. Loput valoista ovat kaupunkien ja kuntien hoitamia. Yleisimpien puna-kelta-vihreiden liikennevalojen lisäksi tunneleiden suulla on omia liikennevaloja, kuten kaistaopasteita. Myös raitiovaunuille, pyöräilijöille ja jalankulkijoille on omat liikennevalonsa.

Uusi sovellus helpottaa ammattikuljettajien arkea joukkoistetun datan avulla

20.7.2021
Oletko koskaan pelannut kesälomareissun matkatekemisenä peliä, jossa lasketaan, montako rekkaa matkalla tulee vastaan? Rekat, ajoneuvoyhdistelmät ja erilaiset kuljetukset ovat tuttu näky Suomen maanteillä ympäri vuorokauden, sillä tavaraliikenteestämme peräti 63 % kulkee kumipyörillä. Sen lisäksi, että maanteillä kulkeva tavaraliikenne on tärkeä osa maailmantaloutta, on sillä vaikutusta koko tieliikenteen sujuvuuteen ja turvallisuuteen.

Fintrafficin tilastot kertovat: Pandemia näkyy yhä liikenteessä maalla, merellä ja ilmassa

12.7.2021
Pandemia ja siihen liittyvät rajoitukset näkyvät yhä liikennemäärissä kaikissa liikennemuodoissa. Pandemiaa edeltäneeseen aikaan verrattuna pienimmät liikennemäärät ovat edelleen lentoliikenteessä, mutta myös tie-, meri ja rautatieliikenteessä on ollut tavanomaista hiljaisempaa vuoden toisella neljänneksellä (4-6/2021). Kasvua on kuitenkin näkyvissä muun muassa tieliikenteessä, rautateiden kauko- ja tavaraliikenteessä sekä ylilentävien lentojen määrissä.