Hyppää pääsisältöön

Uutiset

Henkilö auton ratissa ja taustalla kesäiset, vehreät maisemat vilisevät.

Suuri liikennekysely: Yli puolet suomalaisista ottaa ympäristövaikutukset huomioon liikkumisessaan – harva silti vähentänyt autoilua

16.7.2025
Fintrafficin suuren liikennekyselyn mukaan yli puolet suomalaisista kertoo ottavansa liikenteen ympäristövaikutukset huomioon ainakin jossain määrin, kun he valitsevat säännöllisesti käyttämäänsä kulkumuotoa. Käytännön valinnoissa korostuvat silti edelleen joustavuus, turvallisuus ja kustannukset. Vain noin viidennes autoilevista suomalaisista kertoo vähentäneensä yksityisautoiluaan ympäristösyistä.

Junien täsmällisyys parani ja määrä kasvoi vuoden takaisesta – raskaan liikenteen kasvu pysähtyi maanteillä

14.7.2025
Rautatieliikenne on edelleen vilkastunut huhti-kesäkuussa, erityisesti lähijunaliikenteessä. Junat saapuivat määränpäähänsä täsmällisemmin kuin vuotta aiemmin vastaavana ajankohtana. Lentoliikenteessä kotimaan ja kansainvälisten lentojen määrät ovat pysyneet samalla tasolla kuin viime vuoden toisella neljänneksellä, mutta Suomen ilmatilan ylittävien lentojen määrä on selvästi laskenut. Raskaan liikenteen määrän kasvu pysähtyi maanteillä kevään jälkeen. Fintrafficin digitaaliset palvelut keräsivät 2,6 miljoonaa käyntiä, mikä on 40 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Kesän isot yleisötapahtumat näkyvät myös liikenteessä: ennakoi ruuhkat ja poikkeusjärjestelyt

8.7.2025
Heinäkuu on suurten kesätapahtumien aikaa: muun muassa Ilosaarirock, Pori Jazz, Tammerfest, Seinäjoen Tangomarkkinat ja Savonlinnan Oopperajuhlat vetävät kymmeniä tuhansia tapahtumakävijöitä. Suuntasipa auton nokka kohti kesäfestivaaleja tai ajoreitti suositun tapahtuma-alueen ohi, on reittisuunnittelu sujuvan kesäliikenteen keskiössä. Oman ajoreitin fiksu suunnittelu ja liikennetilanteen ennakointi auttaa varautumaan isoihin liikennemääriin jo etukäteen.

Kahdeksan uutta lennonjohtajaa valmistui Avia Collegesta

2.7.2025
Kahdeksan uutta lennonjohtajaa valmistui kesäkuussa Fintrafficin lennonjohtokoulutuksesta, jota järjestää Avia College. Koulutus on intensiivinen ja valintaprosessi tarkkaan seulova. Rehtori Antti Ruhanen kertoo koulutuksesta ja kurssin priimuksena valmistunut Wivi Valtanen kertoo, kuinka ala vei mukanaan – ilman aiempaa ilmailutaustaa.

Mukanasi liikenteessä -podcast: GPS-häirintä heikentää merenkulun turvallisuutta Itämerellä – miten meriliikenteen toimintavarmuus varmistetaan?

1.7.2025
Suomi on riippuvainen Itämeren laivaliikenteestä. Tuonnista ja viennistä iso osa kulkee merellä – tehokkaasti ja turvallisesti. Samaan aikaan puhutaan Venäjän varjolaivastosta, GPS-häiriöistä ja laahaavista ankkureista. Kuinka veitsenterällä Suomen meriyhteydet ja huoltovarmuus ovat? Miten meriliikenteen turvallisuus ja toimintavarmuus varmistetaan?

Peltsin ja Osmon jalanjäljissä: ota Suomen komeat kesäkohteet haltuun julkisilla ja pyöräillen

27.6.2025
Suomi on tunnetusti täynnä toinen toistaan kiehtovampia kesäkaupunkeja, lyhyen matkan päässä mantereelta sijaitsevia saaria sekä häikäiseviä kansallispuistoja. Jos kesälomasuunnitelmat ovat vielä auki, mitäpä jos suuntaisit Etelä-Euroopan helteiden sijaan Suomen luontoon tai tutustuisit uuteen kaupunkiin. Koko Suomen kattava reittiopas Fintraffic Matka opastaa sinut ovelta ovelle, kuljitpa sitten julkisilla, lautalla tai pyöräillen.

Suuri liikennekysely: Autoilu yhä suomalaisten ykkösvalinta kesämatkoilla – junamatkustamisen suosio kasvussa etenkin nuorten keskuudessa

18.6.2025
Fintrafficin suuri liikennekysely - autoilu on suomalaisten ykkösvalinta kesämatkoilla.

Juhannuksen menoliikenne vilkkainta torstaina – valitse sujuvimmat reitit näiden palvelujen avulla

17.6.2025
Juhannuksen menoliikenteen vilkkain ajankohta on torstaina kello 14–18 ja liikenne on runsasta vielä pitkin iltaa. Lähditpä juhannuksen viettoon lähelle tai kauas, omalla autolla tai julkisilla, ota Fintrafficin digitaaliset palvelut avuksi sujuvimman reitin suunnitteluun.

Urapolkuja: Meeri Niemi – Hevosalan yrittäjästä raideliikenneohjaajaksi

23.5.2025
Millaista raideliikenneohjaajan työ on Fintrafficissa?

Reittioppaiden uusi Matkakumppani opastaa oikeaan paikkaan, oikeaan aikaan

29.4.2025
Valtakunnallinen opas.matka.fi -reittiopas pitää nyt sisällään uuden toiminnon, matkakumppanin. Toiminto tarjoaa matkustajille reaaliaikaista ja henkilökohtaista tukea matkan aikana. Se on suunniteltu erityisesti niille, jotka kaipaavat lisävarmuutta tai tukea julkisessa liikenteessä liikkumiseen.