Hyppää pääsisältöön

Uutiset

Fintraffic ja Business Finland: “Suomalaisyritysten kasvua on haettava datataloudesta”

5.3.2025
Suomessa ei vielä osata tarpeeksi hyödyntää datatalouden potentiaalia kasvun lähteenä. Datatalous uhkaa jäädä kaikkien tunnistamaksi tärkeäksi asiaksi ilman tekoja. Vain yksi prosentti suomalaisyrityksistä luo uutta liiketoimintaa big datan avulla. Tieto käy ilmi Business Finlandin helmikuussa 2025 julkaisemasta Data, datatalous ja kasvu -pelikirjasta, joka opastaa yrityksiä rakentamaan kasvuliiketoimintaa datataloutta hyödyntämällä.

Fintraffic selvitti liikenteen datatalouden arvoa konsulttitoimisto FLOUn kanssa joulukuussa 2024. Tutkimuksen mukaan Liikenteen datatalouden arvo on kasvanut Suomessa 500 miljoonaan euroon, josta pelkästään Fintrafficin tuottaman arvon osuus on yli 50 miljoonaa euroa (+35% vuodesta 2022).

Historiallinen ratahanke Suomen ja Ruotsin välillä parantaa turvallisuutta ja huoltovarmuutta

21.2.2025
Laurila-Tornio-Haaparanta-rataosan sähköistyshankkeen rakennustyöt valmistuivat alkuvuodesta 2025.

Fintrafficin meriliikenteenohjaus Itämeren satamaliitto BPO:n uudeksi jäseneksi

17.2.2025
Fintrafficin meriliikenteenohjaus on liittynyt Itämeren satamaliitto BPO (Baltic Ports Organization) jäseneksi. Satamaliitossa on mukana jäsenenä yli 50 Itämeren alueen satamaa ja toimijaa. Järjestön tavoitteena on vahvistaa alueen kansainvälistä kilpailukykyä ja kestävää kehitystä.

Saimaan järvialueen liikennekausi päättymässä - myös alusliikenteen valvonta talvitauolle

14.2.2025
Saimaan järvialueen liikennekausi on päättymässä tältä talvelta 16.2., ja myös Saimaan alusliikennepalvelu (Saimaa VTS) ja kaikki sen tuottamat palvelut jäävät perinteiselle talvitauolle.

Fintraffic.fi käyttäjäkysely: Anna nyt palautteesi Fintrafficin verkkosivusta!

21.1.2025
Vastaa käyttäjäkyselyyn ja auta meitä parantamaan Fintraffic.fi verkkosivua ja palveluitamme.

Invitation to Webinar: Digital Maritime 2025

17.1.2025
Digitalizing Port Operations – Optimizing Maritime Logistics in the Baltic Sea
Date: January 30, 2025 
Time: 12:00 CET to 13:30 CET (13:00–14:30 EET)

Liikenteen dataekosysteemin kohokohdat 2024

17.1.2025
Vuosi 2025 on jo hyvässä vauhdissa, mutta pysähdytään hetkeksi katsomaan mitä saimme yhdessä aikaan Liikenteen dataekosysteemissä vuonna 2024.

Ratatöiden päättyminen vauhditti lähiliikenteen kasvuun – Fintrafficin digipalvelut rikkoivat ennätyksiä

15.1.2025
Lähijunaliikenteen ja tieliikenteen määrät kasvoivat vuoden 2024 viimeisellä neljänneksellä. Lentoliikenne kasvoi vuonna 2024.

Sustainable Flow -hanke etenee: digitaalisen työkalun kehittäjä valittu

8.1.2025
Sustainable Flow -hanke on maailmanlaajuisesti ensimmäinen hanke, joka keskittyy sekä digitaalisen työkalun kehittämiseen että energiansäästöön ja uusiutuvaan energiaan CO2-päästöjen vähentämiseksi kuljetusalalla, erityisesti merenkulkualalla ja satamissa.
Hankkeeseen on nyt saatu kilpailutettua digitaalisen työkalun kehittäjä. Julkiseen kilpailutukseen osallistui kaikkiaan yhdeksän kansainvälistä palveluntarjoajaa, ja kilpailutuksen voitti Awake.AI Oy.

FINTRAFFICIN JOULULIIKENNEKYSELY: Joululiikenne raiteilla: Junamatkustajat arvostavat sujuvuutta ja ajantasaista tietoa

18.12.2024
Junalla joulun viettoon matkustavat arvostavat erityisesti sujuvuutta ja mahdollisuutta rentoutumiseen, sillä Fintrafficin joululiikennekyselyn mukaan yli puolet (57 %) junalla matkustavista valitsee junan nopean perillepääsyn vuoksi ja 42 prosenttia nauttii junamatkustamisen tarjoamasta rentoutumisesta. Juna valikoitui kulkumuodoksi erityisesti yli 300 km pituisille joulumatkoille. Joululiikenteen sujuvuuden takaamiseksi rautatietoimijat tekevät tiivistä yhteistyötä varmistaakseen turvallisen ja sujuvan matkan sekä toimivan ja ajantasaisen matkustajainformaation.

Fintrafficin ja Turun kaupungin yhteistyön tavoitteena on liikenteen turvallisuuden parantaminen

12.12.2024
Miten Fintrafficin ja Turun kaupungin yhteistyö parantaa liikenteen turvallisuutta?