Hyppää pääsisältöön

Uutiset

Uusi rautateiden matkustajainformaatiojärjestelmä tehostaa tiedonkulkua ja yhtenäistää tiedon eri kanavissa

6.8.2021
Lasten kupliva into ja kasa laukkuja pakattuna kohti odotettua kesälomareissua, pyöriä, koiria, jälleennäkemisiä ja jäähyväisiä, salkku kainalossa kulkevia tiukan keskittyneitä pukumiehiä – rautatieasemilla on omanlaisensa tunnelma, kun tuttu kuulutusääni ilmoittaa junan saapumisesta ja infonäytöiltä tarkistetaan vaunujen sijaintia asemalaiturilla. Jatkossa matkustajat saavat asemilla aiempaa yhtenäisempää ja monipuolisempaa tiedotusta junaliikenteen tilanteesta.

Liikennevalot eivät vaihdu sattumalta – näin ne toimivat oikeasti

2.8.2021
Suomessa on noin 2200 liikennevaloristeystä, joista Fintraffic hallinnoi noin seitsemääsataa. Loput valoista ovat kaupunkien ja kuntien hoitamia. Yleisimpien puna-kelta-vihreiden liikennevalojen lisäksi tunneleiden suulla on omia liikennevaloja, kuten kaistaopasteita. Myös raitiovaunuille, pyöräilijöille ja jalankulkijoille on omat liikennevalonsa.

Uusi sovellus helpottaa ammattikuljettajien arkea joukkoistetun datan avulla

20.7.2021
Oletko koskaan pelannut kesälomareissun matkatekemisenä peliä, jossa lasketaan, montako rekkaa matkalla tulee vastaan? Rekat, ajoneuvoyhdistelmät ja erilaiset kuljetukset ovat tuttu näky Suomen maanteillä ympäri vuorokauden, sillä tavaraliikenteestämme peräti 63 % kulkee kumipyörillä. Sen lisäksi, että maanteillä kulkeva tavaraliikenne on tärkeä osa maailmantaloutta, on sillä vaikutusta koko tieliikenteen sujuvuuteen ja turvallisuuteen.

Saaristomeren uudet hälytysalueet auttavat ennakoimaan alusten kohtaamisia ja keventävät operaattorin kuormitusta

15.7.2021
Fintrafficin meriliikenteenohjauksessa on aloitettu 1.7. puolen vuoden kokeilujakso, jossa mukana ovat myös Saaristomeren uudet hälytysalueet. Hälytysalueet parantavat liikenteen turvallisuutta ja sujuvuutta tekemällä hälytyksen meriliikennekeskukseen, mikäli alusten kohtaamisten kannalta kriittiselle alueelle on tulossa yhtäaikaisesti useampi alus kerralla. Näin operaattori tietää varoittaa aluksia, ehkäisten turhia häiriötilanteita ja törmäyksiä.

Fintrafficin tilastot kertovat: Pandemia näkyy yhä liikenteessä maalla, merellä ja ilmassa

12.7.2021
Pandemia ja siihen liittyvät rajoitukset näkyvät yhä liikennemäärissä kaikissa liikennemuodoissa. Pandemiaa edeltäneeseen aikaan verrattuna pienimmät liikennemäärät ovat edelleen lentoliikenteessä, mutta myös tie-, meri ja rautatieliikenteessä on ollut tavanomaista hiljaisempaa vuoden toisella neljänneksellä (4-6/2021). Kasvua on kuitenkin näkyvissä muun muassa tieliikenteessä, rautateiden kauko- ja tavaraliikenteessä sekä ylilentävien lentojen määrissä.

Blogi: Piilossa olevat arjen sankarit

2.7.2021
Meillä Fintrafficissa on töissä useita ammattiryhmiä, jotka ovat yhteiskuntamme taustalla työskenteleviä, päivittäisiä ihmeitä tekevää porukkaa.

Digirata – kohti rautatieliikenteen Euroopan kärkeä

1.7.2021
Digirata tähtää junien turvalliseen ja tehokkaaseen liikennöintiin. Tietoa rautateiden teknisten järjestelmien uudistamisesta tarjoaa 2. heinäkuuta 2021 julkaistu Digirata-raportti. Digirata-hanke etenee nyt valmistelusta käytäntöön, kun digitaalista kulunvalvontaa rakennetaan ja pilotoidaan rautateillä.

Blogi: Hyvä johtaminen on esihenkilön itsetuntemusta, tunneälyä ja esimerkillä johtamista

29.6.2021
Kuka on ollut paras työmentorisi ja valmentajasi? Keneen olet voinut luottaa tilanteessa kuin tilanteessa? Hyvä esihenkilötyö näkyy ja kuuluu kauas.

Fintraffic on nyt osa maailman suurinta yritysvastuuverkostoa

22.6.2021
Fintraffic auttaa Suomea kestävän yhteiskunnan rakentamisessa sekä huomioi omassa toiminnassaan taloudelliset, sosiaaliset ja ympäristölliset vaikutukset. Nyt Fintraffic on sitoutunut vastuullisuustyössään osaksi maailman suurinta yritysvastuuverkostoa, Global Compactia, joka edistää ihmisoikeuksia, ympäristöasioita, oikeudenmukaista työelämää sekä korruption vastaisuutta.